Thomas Covenant Epäuskojan aikakirjat
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Thomas Covenant Epäuskojan aikakirjat (engl. The Chronicles of Thomas Covenant, the Unbeliever) on Stephen R. Donaldsonin kirjoittama, vuonna 1977 ilmestynyt fantasiatrilogia. Sarja jatkui 1980-1983 toisella trilogialla The Second Chronicles of Thomas Covenant, ja myöhemmin 2004-2013 tetralogialla The Last Chronicles of Thomas Covenant, joka saattoi sarjan päätökseen. Sarjan ensimmäinen osa on julkaistu suomeksi Pentti Isomursun kääntämänä.
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Berek Puolikäden paluu, Tammi 1988 (Lord Foul's Bane, 1977)
- The Illearth War (1977)
- The Power That Preserves (1977)
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarjan päähenkilö, Thomas Covenant, on menestyvä kirjailija, joka sairastuu spitaaliin. Lääkärit eivät anna Covenantille toivoa: hän ei koskaan paranisi taudistaan. Hänellä on kuitenkin mahdollisuus elää vielä pitkään, mutta koska spitaali on tuhonnut hermoradat hänen käsistään, jaloistaan ja kasvoistaan, hänen olisi koko ajan valvottava, ettei ole saanut haavoja. 1970-luvun Amerikassa tauti oli paljon nykyistä arvoituksellisempi ja pelottavampi, joten sairauden puhjettua Covenant menettää vaimonsa ja lapsensa ja kotikaupungin asukkaat alkavat karsastaa häntä. Koska yhteisö on täysin hylännyt hänet, Covenant alkaa inhota itseään sairautensa takia. Tilanne on kehittymässä aina vain huonompaan suuntaan ja kulminoituu siihen, kun Covenantiin törmää ylinopeutta ajava auto.
Covenant tulee tajuihinsa ihmeellisessä maailmassa, jossa asukkaat ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja itse maaperä on niin kaunis, maaginen ja elinvoimainen, että sen voi nähdä paljain silmin. Tämän maailman taikavoimat kasvattavat hänen kuolleet hermonsa takaisin, ja maan asukkaat pitävät häntä muinaisen sankarin, Berek Puolikäden, uutena tulemisena. Todellinen paratiisi yhteisönsä hylkäämälle spitaaliselle. Suuri pahuus kerää kyllä joukkojaan idässä hyökkäykseen paratiisia vastaan, mutta Covenantin mukanaan kantama valkokultainen vihkisormus on avain ”villin magian” rajattoman voiman hallitsemiseen, eikä Covenantin tarvitsisi kuin käyttää sitä tuhotakseen pahan.
Silti Covenant kieltäytyy käyttämästä mahtiaan. Hän on vakuuttunut olevansa edelleen tajuton auto-onnettomuuden jälkeen ja uneksivansa koko maailman olemassaolon. Spitaalisena hänellä ei ole varaa tottua ajatukseen voimasta ja terveydestä, koska herättyään hän ei ehkä enää kykenisi elämään tautinsa kanssa voimattomana. Covenant ei halua käyttää valtavaa mahtia senkään takia, että sen mukana tulisi yhtä valtava vastuu. Hän ei myöskään pidä järkevänä puolustaa unimaailmaa.
Thomas Covenantin aikakirja ei erittäin voimakkaista Tolkien-vaikutteistaan huolimatta ole pelkkä toisinto Tarusta sormusten herrasta.lähde? Kirjoissa kyllä esiintyy pahuuden ruumiillistuma Lord Foul the Despiser, joka himoitsee Covenantin sormusta voidakseen tuhota maailman, johon hänet on vangittu, ja tätä pahuutta vastaan käytävä sota näyttelee sarjassa suurta osaa. Tämä on vain tarinan pintakerros. Tarinassa käsitellään vertauskuvallisesti päähenkilön henkisiä ongelmia - pääkohdissaan kaunis fantasiamaailma edustaa hänen mieltään, Lord Foul sinne tunkeutuvaa tuhoisaa itseinhoa ja valkokultasormus mahdollisuutta torjua se. Näin tarinan eeppinen taisto on vertauskuva päähenkilön päänsisäisille prosesseille.
Itseinhoa vastaan kamppailun rinnalla kuljetetaan kysymystä, onko unissa tehdyillä valinnoilla mitään merkitystä. Kirjoissa ei oikeastaan missään vaiheessa todisteta suuntaan tai toiseen, onko maaginen maailma olemassa todellisuudessa vai onko kaikki pelkkää unta. Covenant ei missään nimessä suostu uskomaan maailmaa todeksi, mitä hän käyttää yhtenä syynä siihen, ettei suostu aktiivisesti toimimaan Foulia vastaan. Lisäksi sarjassa puidaan joitakin hankalia moraalisia kysymyksiä, ja kaiken aikaa varsinainen "toimintajuoni" etenee riittävästi ollakseen mielenkiintoinen.
Thomas Covenant -kirjat ovat saaneet osakseen paljon arvostelua päähenkilönsä vuoksi. Monet pitävät Thomas Covenantia vastenmielisenä typeryksenä, joka vain valittaa tilannettaan eikä tee mitään sen parantamiseksi. Ensimmäistä trilogiaa on myös parjattu Taru sormusten herrasta -plagiaattina, sillä Covenantin henkisten ongelmien ruotiminen tapahtuu hänen mieltään heijastavassa fantasiamaailmassa, joka on voimakkaasti Tolkienin inspiroima.lähde?
Suomennoksesta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Thomas Covenant -saagan ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Berek Puolikäden paluu (Tammi 1988, 560 sivua sidottuna, ISBN 951-30-6844-7). Donaldson itse on varsin taitava käyttämään englantiaan, ja hänen proosaansa on erittäin hankalaa kääntää siten, että se tekisi oikeutta alkuperäistekstille. Pentti Isomursun suomennosta pidetään asianharrastajien keskuudessa yleisesti epäonnistuneena, mikä epäilemättä osaltaan vaikutti teoksen alhaiseen myyntiin Suomen markkinoilla ja sarjan julkaisun jäämiseen yhteen osaan.
Gilden-Fire
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gilden-Fire oli verrattain pitkä osio teoksen The Illearth War alkuperäiskäsikirjoituksessa. Editointivaiheessa käsikirjoitus katsottiin liian pitkäksi, ja harkinnan jälkeen Donaldson tuli siihen tulokseen, ettei Gilden-Fire-osio oikeastaan palvele tarinaa, leikkasi sen pois ja tiivisti osion ydinkohdat muualle kirjaan.
Kirjailija huomauttaa, ettei Gilden-Fireä tule pitää The Illearth Warin "puuttuvana osana". Gilden-Fireä ei koskaan pitänyt julkaista; se oli leikattu pois kirjasta hyvästä syystä, ja poiston jälkeen Donaldson ei enää pitänyt osiossa tapahtuvia asioita kanonisina sarjalle. Näin ollen jo The Illeath Warin seuraava käsikirjoitusversio oli osittain ristiriidassa Gilden-Firen kanssa, sarjan seuraavista osista puhumattakaan. Myöhemmin Donaldson taipui julkaisemaan Gilden-Firen lähinnä ylimääräisenä materiaalina kiinnostuneille.
Poistettu osio on julkaistu ohuessa niteessä Gilden-Fire (1981) sekä novellikokoelmassa Daughter of Regals and Other Tales (1984).