The Station Agent

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Station Agent
Ohjaaja Tom Mccarthy
Käsikirjoittaja Tom McCarthy
Tuottaja Mary Jane Skalski
Säveltäjä Stephen Trask
Kuvaaja Oliver Bokelberg
Leikkaaja Tom McArdle
Pääosat Peter Dinklage
Patricia Clarkson
Bobby Cannavale
Michelle Williams
Raven Goodwin
Paul Benjamin
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 2003
Kesto 92 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

The Station Agent, televisioesityksessä Yksinäinen asemapäällikkö on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Tom McCarthyn käsikirjoittaman ja ohjaama elokuva.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finbar McBride on hiljainen naimaton mies, joka kärsii lyhytkasvuisuudesta. Hän on innostunut rautateistä ja työskentelee yhtä ujon ystävänsä Henry Stilesin kanssa pienoisrautateitä myyvässä liikkeessä.

Henry kuolee yllättäen ja jättää Finbarille perinnöksi pienen maapalstan, jolla sijaitsee pieni rautatieasema. Hän muuttaa asumaan sinne aikomuksenaan erakoitua, mutta hän joutuukin monin tavoin osaksi pienen maalaisyhteisön elämää. Joe Orama on puhelias kolmikymppinen amerikankuubalainen, joka hoitaa sairaan isänsä kioskia. Olivia Harris on noin 40-vuotias taiteilija, joka yrittää yhä selviytyä parin vuoden takaisesta poikansa kuolemasta ja siitä seuranneesta avioerostaan. Cleo, nuori afroamerikkalainen tyttö jakaa Finbarin kiinnostuksen rautateihin, ja Emily on paikallinen kirjastonhoitaja.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Peter Dinklage  … Finbar McBride  
 Bobby Cannavale  … Joe Oramas  
 Patricia Clarkson  … Olivia Harris  
 Michelle Williams  … Emily  
 Raven Goodwin  … Cleo  
 John Slattery  … David  
 Paul Benjamin  … Henry Styles  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markku Varjola (toim.): Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000-2007 (pdf) Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry.. Viitattu 18.11.2012.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.