The Hour (vuoden 2011 televisiosarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Hour
Tyyli draama
Kestoaika 60 minuuttia
Luoja(t) Abi Morgan
Pääosissa Ben Whishaw
Romola Garai
Dominic West
Anna Chancellor
Alkuperämaa  Iso-Britannia
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Iso-Britannia BBC Two
Iso-Britannia BBC HD
Suomi Yle TV1
Esitetty Iso-Britannia 2011-07-1919. heinäkuuta 20112012-12-1313. joulukuuta 2012
Suomi 2013-11-011. marraskuuta 2013 – 2014-01-1818. tammikuuta 2014
Tuotantokausia 2
Jaksoja 12
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) Kudos Film and Television
Palkinnot
Ehdokkuudet Golden Globe
Bafta
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

The Hour on brittiläinen draamasarja, jonka on luonut Abi Morgan. The Hour alkoi BBC Two -kanavalla 19. heinäkuuta 2011 ja päättyi 13. joulukuuta 2012. Suomessa Yle TV1 esitti sarjan 1. marraskuuta 2013 – 18. tammikuuta 2014.

The Hour sijoittuu 1950-luvun lopun Lontooseen ja kertoo kuvitteellisesta television uutisohjelman toimituksesta. Sarjassa käsitellään useita toisen maailmansodan jälkeisen ajan muutoksia yhteiskunnassa. Näitä ovat esimerkiksi naisten asema työelämässä, television nousu, journalismin murros ja Britannian vaikutusvallan pieneneminen kansainvälisenä mahtina.[1]

BBC ilmoitti 12. helmikuuta 2013, ettei se jatka sarjaa toisen tuotantokauden jälkeen.[2]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Hour -ohjelman toimitus

 Ben Whishaw  Frederick ”Freddie” Lyon  
 Romola Garai  Bel Rowley  
 Dominic West  Hector Madden  
 Anton Lesser  Clarence Fendley (1. kausi)  
 Anna Chancellor  Lix Storm  
 Lisa Greenwood  Sissy Cooper  
 Joshua McGuire  Isaac Wengrow  
 Peter Capaldi  Randall Brown (2. kausi)  

Muut

 Julian Rhind-Tutt  Angus McCain  
 Burn Gorman  Thomas Kish  
 Oona Castilla Chaplin  Marnie Madden, Hector Maddenin vaimo  
 Juliet Stevenson  Lady Elms (1. kausi)  
 Tim Pigott-Smith  Lordi Elms (1. kausi)  
 Andrew Scott  Adam Le Ray (1. kausi)  
 Lizzie Brocheré  Camille Mettier (2. kausi)  
 Hannah Tointon  Kiki Delaine (2. kausi)  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eletään kylmän sodan aikaa, mutta politiikan sijaan uutiset käsittelevät lähinnä seurapiirejä. Sarjan tapahtumat alkavat, kun BBC ilmoittaa uudesta ajankohtaisohjelmasta. Tinkimätön ja suorapuheinen nuori toimittaja Freddie Lyon (Ben Whishaw) haluaa epätoivoisesti sen tuottajaksi. Paikan saa kuitenkin hänen hyvä ystävänsä Bel Rowley (Romola Garai), kun taas ohjelman juontajaksi palkataan komea ja sosiaalisesti lahjakas Hector Madden (Dominic West). Näin Freddie joutuu tyytymään rivitoimittajan virkaan, mutta se ei estä häntä tekemästä huippujournalismia.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja sai neljä Golden Globe -ehdokkuutta ja kolme Bafta-ehdokkuutta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kyösti Niemelä: Draamaa Suezin kriisistä Helsingin Sanomat. 25.10.2013. Viitattu 10.9. 2014.
  2. a b Jack Seale: The Hour axed by BBC2 radiotimes.com. 12.2.2013. Viitattu 10.9. 2014. (englanniksi)