Tetrafarmakos

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tetrafarmakos Papyrusten huvilasta löydetyssä papyruksessa (PHerc. 1005, col. 5). Kopio 1800-luvun alusta.

Tetrafarmakos (m.kreik. τετραφάρμακος) eli ”neliosainen lääke” on Epikuroksen ohje sille, kuinka ihminen voi elää onnellisinta mahdollista elämää. Antiikin Kreikassa ”tetrafarmakos” oli alun perin neljästä aineesta — vahasta, talista, piestä ja pihkasta — koostunut sekoitus;[1] Epikuros ja hänen oppilaansa käyttivät sanaa metaforisesti viittaamaan neljään keinoon sielun parantamiseksi. Tetrafarmakos tiivistää koko epikurolaisuuden neljään lauseeseen.

Neliosainen lääke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epikuroksella tetrafarmakos muodostaa neljä ensimmäistä hänen Pääopeistaan.[2] Filodemoksen teoksessa Sofisteja vastaan (Adversus Sophistas, PHerc. 1005, 4.9-14) tetrafarmakos esiintyy seuraavassa muodossa:

ἄφοβον ὁ θεός
ἀνύποπτον ὁ θάνατος
το ἀγαθόν εύκτητον
το δεινόν ευεκκαρτέρητον[3]

Afobon ho theos.
Anhypopton ho thanatos.
To agathon euktēton.
To deinon euekkarterēton.

Jumalaa ei tarvitse pelätä.
Kuolemasta ei tarvitse olla huolissaan.
Hyvä on helposti saavutettavissa.
Paha on helposti kestettävissä.

Sana anhypopton tarkoittaa tässä ”ei mitään mistä pitäisi olla huolissaan”.[4] Eräissä toisissa versioissa sen tilalla on sana anaisthēton, ”ei mitään aistittavissa olevaa”.[5][6][7]

Analyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa esitetään jokaisen lauseen selitys sellaisena kuin epikurolaiset ymmärsivät sen.

Jumalaa ei tarvitse pelätä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epikuroksen aikana monet ihmiset ajattelivat, että jumalat ovat kiinnostuneita ihmisten tekemisistä, ja olivat huolissaan siitä, millaista huomiota ja palvontaa jumalat heiltä vaativat. Epikuros kuitenkin katsoi jumalien olevan täydellisiä, autuaita ja ikuisia olentoja, jotka eivät tunne mitään vaivoja eivätkä vaivaa ihmisiä millään tavalla. Jumalat eivät olleet kiinnostuneita mistään oman autuutensa ulkopuolisesta, ja kaikenlainen joihinkin ihmisiin kohdistuva viha tai suosiminen olisi jumalille heikkoutta.[8] Siksi jumalia ei tarvitse pelätä. Epikuroksen mukaan jumalat olivat ihmisille pelkästään roolimalleja: ihmisten tuli pyrkiä jäljittelemään jumalten onnellisuutta ihmisluonnon asettamissa rajoissa.

Kuolemasta ei tarvitse olla huolissaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen yleinen huolenaihe ihmisten keskuudessa on ollut kuolema: kuinka ihmisen eläessään tekemät teot vaikuttavat kuoleman jälkeen tuonpuoleisessa. Epikuroksen mukaan kuolema ei merkitse meille mitään, koska se, mikä lakkaa olemasta, ei tunne mitään, ja se mitä emme tunne, ei ole meille mitään.[9] Kun olemme elossa, meidän ei siis tarvitse olla huolissaan kuolemasta, koska emme ole kuolleita (eli kuolema ei ole meille olemassa); ja kun taas olemme kuolleita, meidän ei silloinkaan tarvitse olla huolissaan kuolemasta, koska emme ole itse olemassa; kuoleman jälkeistä elämää ei ole.

Hyvä on helposti saavutettavissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epikuroksen mukaan inhimillinen nautinto on täydellinen silloin, kun kaikki kärsimys on poissa (aponia). Nautinto on siis ensisijassa kärsimyksen poissaoloa.[10] Nautinnoissa tulee suosia kohtuutta, koska jotkut nautinnolliset asiat tai nautintojen liiallisuus yleisesti voi aiheuttaa ihmiselle enemmän kärsimystä kuin nautintoa.[11]

Paha on helposti kestettävissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epikuroksen mukaan ruumiillinen kärsimys ei kestä kauan, koska suurimmankin tuskan huippu on vain lyhytaikaista, ja pitkäkestoinen kärsimys taas voidaan peittää nautintoihin. Kärsimys sinällään on aina joko lyhytkestoista tai pitkäkestoista (kroonista), ja joko vähäistä tai suurta. Kuitenkin on hyvin epätavallista, että suuri kärsimys olisi pitkäkestoista. Kärsimys on siis aina joko vähäistä tai lyhytkestoista,[12] ja näin ollen helppo kestää.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: τετρᾰφάρμᾰκος A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. Viitattu 9.2.2009. (englanniksi)
  2. Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit X.139-140.
  3. P.Herc 1005 163.1.169.40. col. 5
  4. Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀνύποπτος A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. Viitattu 9.2.2009. (englanniksi)
  5. Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀναίσθητος A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. Viitattu 9.2.2009. (englanniksi)
  6. Cottingham, John: What difference does it make? The nature and significance of theistic belief. Ratio, 2006, 19. vsk, nro 4, s. 401-420. Artikkelin verkkoversio.
  7. Vertaa Epikuroksen Kirje Menoikeukselle, 124.
  8. Epikuros: Pääopit 1.
  9. Epikuros: Pääopit 2; Kirje Menoikeukselle, 125.
  10. Epikuros: Pääopit 3.
  11. Epikuros: Pääopit 8.
  12. Epikuros: Pääopit 4.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Epikuros: Keskeiset opit. Teoksessa Demokritos ja Epikuros: Riippumaton nautinto. Suomennos Arto Kivimäki, Tua Korhonen ja Sampo Vesterinen. Selitykset ja jälkisanat Tua Korhonen ja Arto Kivimäki. Olympos-sarja. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3575-6.
  • Epikuros: Pääopit. Teoksessa Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.