Tengu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hokusain kuva miekkaa (tachia) käsittelevästä linnunmuotoisesta tengusta
Utagawa Kuniyoshin maalaus Norsu ottaa kiinni lentävän tengun

Tengut (jap. 天狗) ovat japanilaisessa mytologiassa esiintyviä henkiolentoja. Tengua tarkoittavien kanjien käännös on yleisesti luettavissa kuitenkin ”taivaalliseksi koiraksi”. Ulkomuodoltaan tengut ovat joko puoliksi ihmisiä ja puoliksi variksia tai punakkanaamaisia, isonenäisiä vuorten erakkoja. Tenguilla on kieroutunut huumorintaju, ja ne pystyvät muuttamaan muotoaan halutessaan. Niiden uskottiin tekevän paljon piloja ihmisille, mutta tengujen suosikkiuhreina pidettiin buddhalaisia munkkeja. Tengut näkivät paljon vaivaa pyhien miesten viettelemiseksi harhaan. Uskottiin jopa että ne sitoivat munkkeja puunlatvoihin täyttääkseen heidän mielensä ahnein ja ylpein ajatuksin. Ne myös saattoivat valmistaa lannasta juhla-aterian munkeille.

Tengujen ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Japanin keskiaikaa tengut nähtiin pääsääntöisesti demonisina olentoina. Ennen 1000-lukua ne nähtiin lähinnä vuorilla, puissa tai kivissä asuvina henkinä. Myöhemmin syntyi myös käsitys, jonka mukaan ihmiset saattavat jälleensyntyä tenguina. Yleisesti kuitenkin uskottiin tengujen syntyvän suurista munista ja asuvan syrjäisillä vuoristoseuduilla. Vaikka tengulla oli siivet, ei olento lentänyt niillä, vaan vaihtoi paikkaa haihtuen ilmaan ilmestyen heti taas toisessa paikassa. Tengun uskottiin supikoiran ja ketun tavoin voivan ottaa ihmismuodon, mutta tällöinkin varjo saattoi paljastaa olennon todellisen hahmon. Tengu ei myöskään puhu suullaan, vaan tengun puhe on joko telepaattista, tai sitten tengu puhuu välikappaleen, kuten ihmisen kautta. [1]

Keskiaikaan mennessä tengut olivat kehittyneet pahantahtoisista kiusanhengistä hahmoiksi, jotka saattoivat yliluonnollisilla voimillaan joko kiusata tai auttaa ihmistä. Kuitenkin tengujen ilkikurinen suhtautuminen buddhalaisiin munkkeihin osoittaa niiden luonnonuskoista alkuperää. Tengut usein esiintyivätkin šintopapin mustaan kuppimaiseen hattuun pukeutuneena. Tengujen joukkoon kehittyi myös hierarkia, jossa lintumaiset korppi-tengut olivat alin ryhmä. Ne pysyivät arvaamattomina henkinä, jotka saattoivat tehdä veijarimaisia kolttosia tai olla erityisen pahantahtoisia ja kostonhimoisia niitä ärsyttänyttä ihmisryhmää kohtaan. Tengut saattoivat esimerkiksi sytyttää tulipaloja, kaataa puita ihmisten päälle tai siepata pikkulapsia. Toinen ryhmä oli ihmishahmon ottavat tengut, jotka kuitenkin saattoivat olla sekä hyvän- että pahansuopia. Kolmas joukko olivat yamabushi-hahmoiset punanaamaiset ja isonenäiset tengut. Näitä kutsuttiin kohona-tenguiksi. Yamabushi-tengut olivat buddhalaisuuteen kaikkein myötämielisimmin suhtautuvia, ja ne saattoivat rangaista pahoja ja palkita hyviä ihmisiä. Sōjōbō (tengujen kuningas) oli hyvä esimerkki tengu-hahmon kehityksestä japanilaisessa kansan- ja uskomusperinteessä. [2]

Tenguihin uskotaan joissain japanilaisissa vuoristokylissä vieläkin. Ulos saatetaan jättää riisiä ja papumuhennosta tengujen ruuaksi ja jos joku kylän lapsista katoaa, tenguja pyydetään rummuttaen palauttamaan lapsen kotiin.

Tengujen legendaariset asetaidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tengu leijan kaltaisena hirviönä, taiteilija Toriyama Sekien piirros Gazu hyakki yakō

1400-luvulla tengut alkoivat kiusata muitakin kuin pappissäätyisiä. Kuten pahaenteiset esi-isänsä tiangout, myös tengut yhdistettiin sotaan tai sotimiseen. Legendat jopa kertovat tengujen ylivertaisista taistelu- ja aseidenkäsittelytaidoista.

Tämä maine lienee osittain lähtöisin bushi Minamoto no Yoshitsune kuuluisasta legendasta. Yoshitsunen ollessa nuori poika ja tunnettu nimellä Ushiwaka-maru Taira-klaani salamurhautti hänen isänsä, Yoshitomon. Taira-klaanin päämies Taira no Kiyomori salli lapsen elää sillä ehdolla, että hänet karkotettaisiin Kuraman vuoren temppeliin munkiksi. Kuitenkin eräänä päivänä Sōjō-ga-danin laaksossa Ushiwaka-maru kohtasi Sōjōbōn. Henki opetti pojalle kenjutsua, jotta poika voisi kostaa Taira-klaanille.

Alun perin tengujen tempaukset ja toiminta on ajateltu demonisiksi teoiksi, joiden tarkoitus on johtaa maailmaa kohti kaaosta ja sotaa, mutta Yoshitsunen kaltaisen kuulun legendaarisen soturin tarina loi tengujen aikaisempiin hirviömäisiin luonteenpiirteisiin sympaattisempia sävyjä ja esitti tengut kunniallisuuden arvostajina.

Yksi kuuluisimmista on -näytelmä Kurama tengu,joka kuuluu Yoshitsunen kroniikkaan eli (jap. 義経記, Gikeikiin). [3] Kurama tengussa Ushiwaka-maru on ainoa henkilö, joka ei osoita vastenmielisyyttä temppeliin saapunutta outoa yamabushia kohtaan. Vieras on itse asiassa on valepukuinen Sōjōbō, joka ystävystyy pojan kanssa ja alkaa tämän opettajaksi auttaakseen poikaa tämän ahdingossa.

Kaksi tarinaa 1800-luvulta toistavat samaa teemaa. Tarinassa Sōzan chomon kishū tengu kaappaa pojan kolmeksi vuodeksi mukaansa vuorille. Poika palaa tengun luota ihmisten ilmoille mukanaan taiottu tuliase, joka osuu aina maaliinsa. Toinen tarina Inaba-provinssista kertoo käsistään kömpelöstä tytöstä, jonka tengu yllättäen riivaa. Tengun tavoitteena on uudelleensynnyttää kenjutsu-taito takaisin maailmaan. Tengu ilmestyy nuoren samurain uneen, ja lopulta tengun riivaama tyttö opettaa nuoren samurain erinomaiseksi miekkamieheksi.

Ushiwaka-maru harjoittelee Kurama-vuoren tengun oppilaana. Taiteilija: Kunitsuna Utagawa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Issai Chozanshi: The Demon's Sermon On The Martial Arts. Kodansha International, William Scott Wilson (kään.), 2006. ISBN 978-4-7700-3018-4.
  • Diane Skoss (toim.): Koryu Bujutsu: Classical Warrior Traditions of Japan, volume 1. Koryu Books, 1997. ISBN 1-890536-04-0.
  • Don Cunningham: Taiho-jutsu: Law and Order in the Age of the Samurai. Tuttle Publishing, 2004. ISBN 0-8048-3536-5.
  • Timo Reenpää (päätoimittaja): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9.
  • Hiroaki Satō: The Sword & The Mind. Overlook, 1986. ISBN 0-87951-256-3.

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Goodin Charles C.: Tengu: The Legendary Mountain Goblins of Japan Furyu The Budo Journal. Viitattu 04.2.2008. en
  2. Issai Chozanshi: The Demon's Sermon On The Martial Arts. Kodansha International, William Scott Wilson (kään.), 2006. ISBN 978-4-7700-3018-4. sivut 15-20
  3. Fält Olavi K, Nieminen Kai, Tuovinen Anna, Vesterinen Ilmari: Japanin kulttuuri, s. 345,352 ja 360. Otava, 1999, 2.p. 951-1-12746-2.