Teemasivu:Uskonnot/Artikkelipoiminta 32

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paavius uudella ajalla käsittää paaviuden historian 1400-luvulta nykypäivään. Uuden ajan paaviuden aikana tapahtui useita paaviuden historian ja myös katolisen kirkon historian kannalta merkittäviä tapahtumia, kuten uskonpuhdistus ja sen vastareaktio Trenton kirkolliskokous sekä konflikti modernisoituvan maailman ja tieteen kanssa. Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa paavin suuri maallinen valta ja rikkaus johtivat joihinkin väärinkäytöksiin, jotka olivat osittaisena syynä protestanttisten kirkkojen syntyyn.

Uudella ajalla paavius kehittyi varsinkin 1800-luvun paaviuden aikana maallisesta ruhtinaspiispuudesta hengellisemmäksi instituutioksi. Kirkkovaltion liittäminen Italiaan vuonna 1870 ja Vatikaanivaltion perustaminen 1929 aiheuttivat sen, että paavi ei ollut yhtä riippuvainen maallisesta politiikasta kuin ennen. 2000-luvulle tultaessa paaviudesta kehittyi yhä hengellisempi instituutio, ja se nauttii laajaa arvostusta ja kannatusta eri puolilla maailmaa. Nykyaikana paavi onkin tärkeä moraalivaikuttaja ja hänen mielipiteitään kuunnellaan laajalti.

Muokkaa