Teemasivu:Uskonnot/Artikkelipoiminta 31

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hietamäen kappeli oli Laajoen varressa Mietoisissa sijainnut puinen kirkkorakennus. Ensimmäinen maininta Hietamäen seurakunnasta on Turun tuomiokirkon Mustakirjassa vuodelta 1366. Uskotaan, että Hietamäessä sijaitsi puurakenteinen, Pyhälle Jaakobille omistettu kappelikirkko jo keskiajan lopulla. Kirkon vaiheista seuraavan kahdensadan vuoden aikana ei ole tietoa, sillä seuraava maininta Hietamäen kappelista on vasta vuodelta 1558 Kustaa Vaasan takavarikoidessa kirkon omaisuutta.

Kun Mietoisten kirkko valmistui vuonna 1643, jäi kappeli vähemmälle käytölle. Kappeli lakkautettiin lopullisesti vuonna 1702 ja viimeinen kirkollinen toimitus Hietamäen kirkossa järjestettiin Gregorius Halleniuksen väitöskirjan mukaan 28. lokakuuta vuonna 1731. Samoihin aikoihin lopetettiin myös kirkkomaalle hautaaminen, ja kappeli jäi lahoamaan. Kirkon viimeiset jäännökset tuhoutuivat 1920-luvulla Uudenkaupungin rataa rakennettaessa. Tuolloin kirkon paikalle kaivettiin laaja soranottoalue, josta maa kuljetettiin ratatyömaalle.

Muokkaa