Teemasivu:Maantiede/Artikkelipoiminta/37

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koskuen sijainti Jalasjärvellä.
Koskuen sijainti Jalasjärvellä.

Koskue on Jalasjärven eteläosassa Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva kylä. Asukkaita kylässä oli 850 vuonna 2007. Kylä muodostuu muutamasta pienikokoisesta kyläryhmittymästä ja kylän keskusta on muodostunut lyhyen ja kapean Koskutjärven ympärille. Keskustan eli Koskuen kirkonkylän lisäksi kylään kuuluvat Ala-Koskue, Yli-Koskue, Mustalammi ja Kallionkylä (myös Karjanmaa).

Koskuella on ollut asutusta jo kivikaudella ja kylästä onkin löytynyt sen aikaisia esineitä. Pitkään Koskue oli asumatonta erämaata, jossa käytiin metsästämässä. Pysyvää asutusta alueella on ollut vasta 1500-luvun puolivälistä.

Kylässä toimii kaksi kyläkauppaa, joista toisessa on asiamiesposti. Koskuella oli aikaisemmin myös kaksi pankkikonttoria, jotka molemmat on lakkautettu. Koskuen koulu, jossa ovat luokat 1–6, toimii kirkonkylässä Koskutjärven rannalla. Koskuen kirkko sijaitsee myös kirkonkylässä, ja sen yhteydessä on hautausmaa ja seurakuntakoti.