Ted Nelson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ted Nelson

Theodor "Ted" Holm Nelson (s. 1937) on tietotekniikan kehittäjä, hypertekstin isä ja Xanadu-ja Transliterature -hankkeiden visioija.

Ted Nelson aikoi ryhtyä kirjailijaksi tai elokuvan tekijäksi, mutta osallistuttuaan tietokonekurssille Harvardin yliopistossa syksyllä 1960 hän oivalsi, kuinka tekstiä pitäisi luoda tietokoneella. Nelsonia pidetään hypertekstin keksijänä, jonka hän määrittelee ei-peräkkäiseksi kirjoittamiseksi ja lukemiseksi. Ehdolla olivat myös termit: linktext, jumptext ja non-sequential text, mutta hän päätyi hypertekstiin. Etuliite ”hyper” tarkoittaa tietyn asian laajentamista ja yleistämistä. Hän työskenteli Brownin yliopistossa yhdessä Andy van Damin kanssa. Yhteistyön tuloksena valmistui vuonna 1968 ensimmäinen toimiva Hypertext Editing System -hypertekstiohjelma.

Nelson puhui aluksi ideastaan konferensseissa ja vasta vuonna 1980 hän julkaisi kirjansa Literary Machines, jossa hän määrittelee hypertekstin epäjatkuvaksi kirjoittamiseksi "non-sequential writing", joka sisälsi ajatuksen, että lukijalla itsellään on mahdollisuus valita eri lukupolkuja eli Nelsonin sanoin "different pathways for different readers". Aikaisemmat kirjoittamisteknologiat ovat korostaneet tekstin hierarkisuutta ja lineaarisuutta. Hypertekstissä tekstissä voidaan edetä kappaleesta ja sivulta toiseen vapaammin kuin lineaarisessa tekstissä. Teoksessaan Nelson toteaa, että tekstin ja kirjoittamisen perusolemus on lainaaminen. Tekstit ovat sitaattien verkostoja.

Nelson luonnosteli 1960-luvulla myös universaalin mallin kirjallisen materiaalin hallintaan, jota hän kutsui Xanadu-projektiksi. Xanadu on eräänlainen hyperkirjasto, jota Nelson nimitti "kirjallisen muistin maagiseksi paikaksi" (The magic place of literary memory), johon on tallennettu kaikki maailman tieto. Ted Nelsonin ja Douglas Engelbart (tietokonehiiren ja ikkunoinnin isä) keksintöjä kehitti edelleen Tim Berners-Lee, jonka nimiin World Wide Web, maailmanlaajuinen verkosto on liitetty 1990-luvun alkupuolella. WWW on lähestulkoon Internetin synomyymi. Nelson pitää Internetiä kuitenkin vajavaisena, sillä sen linkit ovat yksisuuntaisia. Voidaan siirtyä dokumentista A dokumenttiin B, mutta ei takaisin B:sta A:han. Linkit eivät myöskään toimi, jos URL-osoite muuttuu. Sitä paitsi Internet on aivan liian analoginen paperimaailman kanssa. Internet on siis vielä kaukana Nelsonin Xanadun unelmasta, joka tahtoi vapauttaa kirjoituskulttuurin tekstirivien ja kirjojen yksisuuntaisesta tyranniasta.

Vuonna 2005 Nelson lanseerasi ”transliterature” –hankkeen.

Ted Nelsonin vanhemmat olivat elokuvaohjaaja Ralph Nelson ja näyttelijä Celeste Holm.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bolter, Jan David. Writing Space. The Computer, Hypertext, and the History of Writing. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 1991.

Hyper/text/theory. Edited by George P. Landow. The Johns Hopkins University Press, 1994.

Hyperteksti ja hypermedia. Toim. Anneli Heimbürger, Riitta Alkula ja Taru Kuhanen. Espoo: Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita 1154/1990.

Svedjedal, Johan. The Literary Web. Literature and Publishing in the Age of Digital Production. A Study in the Sociology of Literature. Stockholm: Kungliga Biblioteket, 2000.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]