Teatteri Mukamas

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teatteri Mukamasin kotinäyttämö Ala-Pispalassa.

Teatteri Mukamas on vuonna 1979 perustettu tamperelainen ammattinukketeatteri, jonka esitykset saavat useimmiten innoituksensa saduista. Ohjelmistosta suurin osa on suunnattu lapsille.

Teatterin kotinäyttämö sijaitsee Tampereen Ala-Pispalassa, vanhassa VPK:n talossa, ja sen katsomoon mahtuu kerrallaan 60–80 katsojaa. Esityskertoja on vuodessa noin 250 ja katsojia noin 30 000. Teatteri vierailee esiintymässä päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, festivaaleilla ja yritysten tapahtumissa ympäri Suomen. Kansainvälisen taiteellisen yhteistyön merkeissä teatterilla on ollut ohjaajavieraita Tšekistä, Ruotsista, Ranskasta ja Venäjältä. Teatteri Mukamas on myös esiintynyt kutsuttuna teatterifestivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa.

Teatteri Mukamaksessa työskentelee vakinaisesti yhdeksän työntekijää ja lisäksi osa työntekijöistä on freelancer-sopimuksilla. Mansi Stycz on johtanut teatteria sen perustamisesta saakka. Vuonna 2003 hänelle myönnettiin lastenkulttuurin valtionpalkinto ja vuonna 2009 Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston palkinto.

Mukamas on järjestänyt nukketeatterifestivaaleja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]