Tavivaaran hautausmaa
| Tavivaaran hautausmaa | |
|---|---|
 Hautausmaalla on useita kynttiläkiviä. |
|
| Sijainti | Tavivaarantie 345, Rovaniemi |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Rovaniemen seurakunta |
| Avattu | 1972 |
| Pinta-ala | 29 hehtaaria[1] |
| Kotisivu | Tavivaaran hautausmaa |
 |
|
Tavivaaran hautausmaa on Rovaniemen seurakunnan päähautausmaa.[2] Se on otettu käyttöön vuonna 1972, ja se sijaitsee Rovaniemen Tavivaarassa 13 kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta, Kemijoen itäpuolella[3] ja Kursunkijärven lounaispuolella. Hautausmaa on erotettu seurakunnan omasta maasta.[4]
Uuden hautausmaan hankinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rovaniemen seurakunnalla oli ollut pitkään tarve saada uusi hautausmaa kaupungin lähelle. Ensimmäisiä sijoituspaikkoja tutkittiin jo vuonna 1953, ja ehdokaspaikkoja oli kaksi. Kolmen vuoden päästä ehdokkaita oli viisi lisää, ja yhdestä alueesta tehtiin jopa esitys kirkkovaltuustossa. Haku kuitenkin hiljeni kymmeneksi vuodeksi. Vanhat hautausmaat jatkoivat täyttymistä, ja vuonna 1969 ehdokasalueiden määrä oli lisääntynyt kolmella. Pohdittiin sitäkin mahdollisuutta, että uusia hautausmaita pitäisi suunnitella useampia, esimerkiksi Ranuantien suunnalla saattaisi olla hautausmaalle tarvetta. Tässä vaiheessa tuli esille myös Tavivaara, jossa seurakunta jo omisti 40 hehtaaria maata. Maa oli sorapohjaisena ja kuivana hautausmaaksi soveltuvaa. Alue oli tarpeeksi iso, ja etäisyys kaupungista oli sopiva. Kirkkovaltuusto päätti 1. huhtikuuta 1970 erottaa seurakunnan Tavivaarassa sijaitsevasta maasta alueen hautausmaata varten. Hautausmaalle teetettiin yleissuunnitelma vielä samana vuonna[4] ja seuraavana kesänä oli asemakaavan ja käyttösuunnitelman laatimisen vuoro. Hautausmaa vihittiin käyttöön 18. joulukuuta 1971. Ensimmäinen Tavivaaran hautausmaalle haudattu vainaja oli metsuri Arvo Ilmari Pietikäinen, myös lisänimellä ”Viipurin Vihtori” tunnettu Palosalmen Metsätyömieskodin asukas.[3]
Hautausmaan maisema ja huolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tavivaaran 29 hehtaarista on hautauskäytössä vajaa puolet.[1] Hautausmaalla on sekä nurmi- että metsäalueita. Hautapaikkojen ja käytävien sijoittelu tukee maaston muotojen säilymistä. Hautapaikat ovat tasanteilla tai rinnealueilla, ei selänteillä. Pääportin lähellä maasto on säilytetty alkuperäisenä kanervineen ja turpeineen. Tällä alueella muistomerkit ovat luonnonkiveä, puu- tai valurautaristejä. Yleisesti hautarivit eivät ole kaavamaisia, vaan maaston mukaan sovitettuja.[3]
Oman jälkensä hautausmaan puustoon jätti syyskuussa 1982 Mauri-myrsky. Hautausmaalta kaatui satamäärin puita, myös aidatun alueen ulkopuolelta. Nurin meni myös sähkön ilmajohtoa, valaisinpylväitä, aitaa ja hautakiviä. Myrskytuhojen korjaamista riitti usealle vuodelle.[3][5]
Tavivaaran tehtiin uurnahauta-alue, joka säilytetään luonnonvaraisena, varpujen peittämänä alueena ja jossa sallitaan vain valurautaristit. Hautausmaalla on myös muistokumpu, jonne tuhkauurna kätketään anonyymiin paikkaan. Vainajan nimi tulee yhteiseen muistokiveen. Käytössä on lisäksi jäkäläkangas tuhkan sirottelua varten[5] ja kolumbaario.[1]
Hautausmaasta on erotettu oma alue ortodokseille ja islaminuskoisille ja myös aidattu tunnukseton hauta-alue. Oma alue on myös veteraanihaudoille, metsätyömiehille ja lapsille.[1] Hautausmaan asemakaavassa on noin 47 574 arkkuhautapaikkaa ja 2 576 uurnahautapaikkaa.[3]
Hautausmaa on aidattu. Pysäköintialueiden kohdalle tehtiin vuonna 1971 rakennusmestari Toivo Lukkariniemen suunnittelemat pystypuusäleaidat. Muualla aitojen rakentamisessa pyrkimyksenä on pitää porot pois hautausmaalta.[3]
Kasteluveden riittämisessä oli alkuaikoina ongelmia, ja vuonna 1980 päädyttiin maastotutkimusten perusteella vetämään kasteluvesiputki hautausmaan eteläpuolella olevasta Myllylammesta. Putkella on pituutta 3,3 kilometriä, ja vesi tulee lammesta omalla paineellaan.[3]
Kappeli ja muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suunnitelmat kappelin ja hautausmaan huoltotilojen rakentamiseksi nousivat esille vuonna 1979. Rakennustoimikunta nimitettiin vuonna 1989, ja se teki tutustumismatkoja muihin seurakuntiin. Talousnäkymät muuttuivat kuitenkin epäsuotuisiksi, ja rakennustoimikunnan työ keskeytettiin. Kappelin puute ei vähentänyt hautaustoimintaa, ja Tavivaara alkoi kehittyä siitä huolimatta kaupungin ja sen lähialueiden päähautausmaaksi.[5]
Siunauskappeli valmistui lopulta vuonna 2001. Siinä on kaksi siunaussalia. Kappelin suunnitteli arkkitehti Jorma Teppo. Siunauskappelin vieressä on palvelurakennus, jossa on muun muassa keittiö ja tilat pienimuotoisille muistotilaisuuksille.[6] Arkkitehti Tepon suunnittelema on myös vuonna 2023 käyttöön otettu krematorio, joka on rakennettu siunauskappelin yhteyteen ja on julkisivultaan mukautettu kappelin julkisivuun. Krematoriossa tuhkataan vainajia koko Lapin alueelta.[7][8]
Hautausmaalla on Palosalmen metsätyömiesten muistokivi vuodelta 1999, tyhjän sylin haudan muistokivi lasten hauta-alueella ja kynttiläkivi muualle haudattujen muistolle.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pulkamo, Seija: Rovaniemen seurakunnan hautausmaat. Rovaniemi: Rovaniemen seurakunta, 1994.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Tavivaaran hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 12.12.2022.
- ↑ Hautausmaat Rovaniemen seurakunta. Viitattu 12.12.2022.
- ↑ a b c d e f g Pulkamo, 1994, s. 88
- ↑ a b Pulkamo, 1994, s. 86
- ↑ a b c Pulkamo, 1994, s. 92
- ↑ Tavivaaran siunauskappeli Rovaniemen seurakunta. Viitattu 12.12.2022.
- ↑ Suomen pohjoisin krematorio aloitti toimintansa 8.2.2023. Rovaniemen seurakunta. Viitattu 21.12.2023.
- ↑ Peltoperä, Jari & Hiltunen, Vesa-Pekka: Uuden krematorion tuhkausmäärä yllätti seurakunnan – Suomeen tarvitaan lisää krematorioita 21.12.2023. Yle. Viitattu 21.12.2023.