Taskuase

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Walther PP taskupistooli.
Smith & Wesson Bodyguard taskurevolveri.

Taskuase on nimitys pienikokoisille, usein myös pienikaliiperisille pistooleille ja revolvereille, jotka on pääasiassa suunniteltu itsepuolustusaseiksi, ja kokonsa ja keveytensä vuoksi helposti piilossa kannettaviksi.[1] Työssään taskuaseita kantavat yleisimmin esimerkiksi valtion virkamiehet, poliisihenkilöstö, vartijat, sekä henkivartijat.

Taskuaseita voidaan käyttää myös eräissä ampumaurheilulajeissa.[2]

Määritelmä Suomen lainsäädännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen vuoden 1998 aselain mukaan taskuaseella tarkoitetaan sellaista ampuma-asetta, ei kuitenkaan kaasuasetta, joka mahtuu suorakulmaiseen, sisämitoiltaan 130 × 180 millimetrin suuruiseen laatikkoon siten asetettuna, että aseen piippu ja perä ovat laatikon pohjan tason suuntaisina. Lain mukaan ampuma-asetta laatikkoon asetettaessa aseen lippaan tulee olla irrotettuna ja aseen olla varustettuna sen tavanomaisella tähtäinlaitteella ja kahvalla tai perän sivulevyillä sekä ilman aseen ulkoisia mittoja lisääviä osia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pocket Pistols: A Closer Look at Compact Firepower American Conceal and Carry. Viitattu 3.5.2024.
  2. Säännöt Suomen Asehistoriallisen Seuran ampumakilpailuihin Suomen Asehistoriallinen Seura Ry. Viitattu 3.5.2024.
  3. Ajantasainen lainsäädäntö: Ampuma-aselaki 1/1998 finlex.fi. Edita. Arkistoitu 30.4.2019. Viitattu 29.7.2019.