Tanskan ympäriajo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pääjoukkoa vuoden 2005 toisella etapilla

Tanskan ympäriajo on Tanskassa järjestettävä ammattilaisille tarkoitettu maantiepyöräilyn kuusipäiväinen etappikilpailu. Se kuuluu toiseksi korkeimman eli UCI Continental Circuit -tason kiertueeseen. Kilpailun pääsponsori on tällä hetkellä PostNord Danmark (Tanskan posti) ja kilpailu tunnetaan myös nimellä Post Danmark Rundt. Kilpailuun osallistuu 15 kahdeksanjäsenistä joukkuetta.

Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuosina 1985–1988 ja seitsemän vuoden tauon jälkeen vuodesta 1995. Kilpailua seuraa reitin varrella arviolta puoli miljoonaa katsojaa ja puolet tanskalaisista seuraa kilpailua median välityksellä.

Vuonna 2004 kilpailun voitti Kurt Asle Arvesen, kun hänen joukkuetoverinsa Jens Voigt antoi tämän voittaa ratkaisevan välikirin.

Vuonna 2005 Ivan Basso hallitsi kilpailua ylivoimaisesti ja voitti neljä kilpailun kuudesta etapista. Kilpailu järjestettiin samaan aikaan UCI ProTour -sarjaan kuuluvan Eneco Tourin kanssa, joten kilpailuun osallistui vain 3 ProTour -joukkuetta.

Fabian Cancellara voitti kilpailun vuonna 2006 ja vuonna 2007 Kurt Asle Arvesenista tuli kilpailun historian ensimmäinen kaksinkertainen voittaja. Tämän jälkeen Jakob Fuglsang voitti kilpailun kolme kertaa peräkkäin 2008, 2009 ja 2010.

Palkintosijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Joukkue Toinen Joukkue Ero Kolmas Joukkue Ero
1985 Italia Moreno Argentin Sammontana-Binachi Tanska Kim Andersen La Vie Claire 21 s Belgia Etienne De Wilde Safir-Van de Ven 58 s
1986 Tanska Jesper Worre Selca-Conti-Galli Tanska Jørgen V. Pedersen Inoxpran-Carrera 4 s Alankomaat Jelle Nijdam Kwantum Hallen 13 s
1987 Tanska Kim Andersen Toshiba Tanska Rolf Sørensen Pepsi-Fanini 6 s Tanska Søren Lilholt Danmark-Bikuben 24 s
1988 Australia Phil Anderson TVM Tanska Rolf Sørensen Ceramiche Ariostea 5 s Tanska Søren Lilholt Sigma 47 s
1995 Tanska Bjarne Riis Gewiss-Ballan Tanska Bo Hamburger TVM 1 m 02 s Latvia Kaspar Ozers Motorola 2 m 05 s
1996 Italia Fabrizio Guidi Scrigno Tanska Rolf Sørensen TVM 12 s Tanska Bjarne Riis Team Telekom 1 m 02 s
1997 Alankomaat Servais Knaven TVM Tanska Peter Meinert US Postal 10 s Tanska Jesper Skibby TVM 24 s
1998 Belgia Marc Steel Home – Jack & Jones Tanska Rolf Sørensen Rabobank 54 s Tanska Peter Meinert US Postal 1 m 19 s
1999 Yhdysvallat Tyler Hamilton US Postal Tanska Rolf Sørensen Rabobank 18 s Slovenia Martin Hvastija Ballan-Alessio 45 s
2000 Tanska Rolf Sørensen Rabobank Saksa Andreas Klöden Team Telekom 30 s Ranska Stéphane Barthe AG2R Prévoyance 44 s
2001 Yhdistynyt kuningaskunta David Millar Cofidis Viro Jaan Kirsipuu AG2R Prévoyance 07 s Italia Daniele Nardello Mapei 18 s
2002 Tanska Jakob Piil Team CSC Norja Kurt Asle Arvesen Team Fakta 1 m 12 s Unkari László Bodrogi Mapei – Quick Step 1 m 45 s
2003 Saksa Sebastian Lang Gerolsteiner Belgia Jurgen van Goolen Quick Step – Davitamon 02 s Ranska Laurent Brochard AG2R Prévoyance 19 s
2004 Norja Kurt Asle Arvesen Team CSC Saksa Jens Voigt Team CSC 02 s Australia Stuart O'Grady Cofidis 49 s
2005 Italia Ivan Basso Team CSC Saksa Kurt Asle Arvesen Team CSC 2 m 21 s Australia Rory Sutherland Rabobank 2 m 51 s
2006 Sveitsi Fabian Cancellara Team CSC Australia Stuart O'Grady Team CSC 20 s Saksa Thomas Ziegler T-Mobile Team 0 m 53 s
2007 Norja Kurt Asle Arvesen Team CSC Italia Enrico Gasparotto Liquigas 14 s Tanska Matti Breschel Team CSC 0 m 27 s
2008 Tanska Jakob Fuglsang Team Designa Køkken Yhdistynyt kuningaskunta Stephen Cummings Barloworld 9 s Alankomaat Tom Stamsnijder Gerolsteiner 15 s
2009[1] Tanska Jakob Fuglsang Team Saxo Bank Italia Maurizio Biondo Ceramica Flaminia - Bossini Docce 3 s Yhdistynyt kuningaskunta Roger Hammond Cervélo TestTeam 47 s
2010[2] Tanska Jakob Fuglsang Team Saxo Bank Kanada Svein Tuft Garmin-Transitions 27 s Yhdysvallat Matthew Busche Team RadioShack 1 m 35 s
2011[3] Australia Simon Gerrans Team Sky Italia Daniele Bennati Team Leopard-Trek 9 s Tanska Michael Mørkøv Team Saxo Bank-Sungard 29 s
2012[4] Alankomaat Lieuwe Westra Vacansoleil-DCM Liettua Ramūnas Navardauskas Garmin-Sharp 10 s Italia Manuele Boaro Team Saxo Bank-Tinkoff Bank 14 s
2013[5] Alankomaat Wilco Kelderman Belkin Pro Cycling Team Tanska Lars Bak Lotto-Belisol 6 s Tanska Matti Breschel Team Saxo-Tinkoff 15 s
2014[6] Tanska Michael Valgren Team Tinkoff-Saxo Tanska Lars Bak Lotto-Belisol 15 s Italia Manuele Boaro Team Tinkoff-Saxo 17 s
2015[7] Tanska Christopher Juul-Jensen Team Tinkoff-Saxo Tanska Lars Bak Lotto Soudal 45 s Italia Marco Marcato Wanty - Groupe Goubert 49 s
2016[8] Tanska Michael Valgren Tinkoff Tanska Magnus Cort Nielsen Team Postnord Danmark 10 s Tanska Mads Würtz Schmidt Virtu Pro Veloconcept 57 s
2017[9] Tanska Mads Pedersen Trek-Segafredo Tanska Michael Valgren Astana Team 15 s Tanska Casper Pedersen Team Giant-Castelli 46 s

Osakilpailujen voittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Pistekilpailu Mäkikilpailu Nuori ajaja* Joukkue
1985 Tanska Jørgen V. Pedersen, Inoxpran-Carrera ei järjestetty Italia Francesco Rossignoli, Inoxpran-Carrera Italia Inoxpran-Carrera
1986 Tanska Rolf Sørensen, Murella Fanini Belgia Johan Capriot, Roland Alankomaat Jelle Nijdam, Kwantum Tanska Danmark-Bikuben
1987 Tanska Søren Lilholt, Danmark-Bikuben Alankomaat Peter Harings, Panasonic Tanska Rolf Sørensen, Pepsi-Fanini Tanska Danmark-Bikuben
1988 Tanska Rolf Sørensen, Ceramiche Ariostea Alankomaat Jan van Wijk, Panasonic-Isostar Tanska Rolf Sørensen, Pepsi-Fanini Belgia Roland-Colnago
1995 Tanska Bo Hamburger, TVM ei järjestetty ei järjestetty Alankomaat TVM
1996 Italia Fabrizio Guidi, Scigno ei järjestetty ei järjestetty Saksa Team Telekom
1997 Latvia Juris Silovs, Schauff Öschelbronn ei järjestetty ei järjestetty Yhdysvallat US Postal
1998 Italia Alberto Ongarato, Ballan Italia Paolo Bettini ASICS ei järjestetty Yhdysvallat US Postal
1999 Italia Nicola Loda, Ballan Italia Alessandro Petacchi Navigare ei järjestetty Yhdysvallat US Postal
2000 Italia Marco Zanotti, Liquigas Italia Luca Paolini Mapei-Quick Step Saksa Andreas Klöden Team Telekom Alankomaat Team Farm Frites
2001 Viro Jaan Kirsipuu, AG2R Italia Paolo Valotti Alessio Yhdistynyt kuningaskunta David Millar cofidis Tanska CSC-Tiscali
2002 Saksa Olaf Pollack, Gerolsteiner Viro Innar Mandoja, AG2R Ruotsi Stefan Adamsson, Team Coast Saksa Team Gerolsteiner
2003 Ukraina Yuri Mithlushenko, Landbouwkrediet Italia Daniele Contrini, Gerolsteiner Saksa Sebastian Lang, Gerolsteiner Saksa Team Fakta
2004 Australia Stuart O'Grady, Cofidis Saksa Jacob Moe Rasmussen, Team PH Tanska Brian Vandborg, Team Danmark Tanska Team CSC
2005 Italia Ivan Basso, Team CSC Saksa Martin Müller, Wiesenhof Tanska André Greipel, Wiesenhof Tanska Team CSC
2006 Australia Stuart O'Grady, Team CSC Alankomaat Aart Vierhouten, Skil-Shimano Sveitsi Fabian Cancellara, Team CSC Tanska Team CSC
2007 Yhdistynyt kuningaskunta Mark Cavendish, T-Mobile Team Tanska Jacob Moe, Team GLS Italia Enrico Gasparotto, Liquigas Tanska Team CSC
2008 Tanska Matti Breschel, Team CSC-Saxo Bank Tanska Kristoffer Gudmund Nielsen, Team GLS Pakkeshop Tanska Jakob Fuglsang, Team Designa Køkken Tanska Team CSC-Saxo Bank
2009[1] Tanska Matti Breschel, Team Saxo Bank Tanska Troels Rønning Vinther, Team Capinordic Tanska Rasmus Guldhammer Poulsen, Team Capinordic Tanska Team Saxo Bank
2010[2] Tanska Matti Breschel, Team Saxo Bank Tanska Michael Reihs, Team Designa Køkken Tanska Rasmus Guldhammer Poulsen, Team HTC-Columbia Tanska Team Saxo Bank
2011[3] Italia Sacha Modolo, Colnago-CSF Inox Tanska Michael Reihs, Christina Watches - Onfone Ranska Jerome Cousin, Team Europcar Yhdistynyt kuningaskunta Team Sky
2012[4] Norja Alexander Kristoff, Katjuša Tanska Nikola Aistrup, Team Concordia Forsikring - Himmerland Alankomaat Wilco Kelderman, Rabobank
2013[5] Alankomaat Wilco Kelderman, Belkin Pro Cycling Team Tanska Martin Mortensen, Team Concordia Forsikring-Riwal Alankomaat Wilco Kelderman, Belkin Pro Cycling Team Irlanti Bardiani Valvole-CSF Inox
2014[6] Kazakstan Aleksei Lutsenko, Astana Team Yhdysvallat John Murphy, UnitedHealthcare Tanska Michael Valgren, Team Tinkoff-Saxo Venäjä Team Tinkoff-Saxo
2015[7] Tanska Matti Breschel, Team Tinkoff-Saxo Alankomaat Pim Ligthart, Lotto Soudal Tanska Mads Würtz, ColoQuick Venäjä Team Tinkoff-Saxo
2016[8] Italia Daniele Bennati, Tinkoff Belgia Aime Gendt, Topsport Vlaanderen - Baloise Tanska Mads Würtz Schmidt, Virtu Pro Veloconcept Venäjä Tinkoff
2017lähde? Tanska Mads Pedersen, Trek-Segafredo Tanska Nicolai Brøchner, Riwal Platform Cycling Team Tanska Mads Pedersen, Trek-Segafredo Tanska Team Virtu Cycling

Vuosina 1985, 1986 ja 1987 nuorin ajaja kilpailu järjestettiin alle 23-vuotiaille ja vuonna 2004 alle 24-vuotiaille. Vuodesta 2005 lähtien ajajat, jotka kilpailuvuonna ovat joko olleet alle tai täyttäneet 25 vuotta (esimerkiksi Vuonna 2000 ajajien piti olla syntyneitä vuonna 1975 tai myöhemmin).

Muut osakilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkina muina vuosina paitsi 1985 ja 1995 on jaettu myös parhaan taistelijan palkinto.

Poistuneet osakilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 2000 saakka järjestettiin kirikilpailu.

Vuosina 1987 ja 1988 jaettiin palkinto parhaalle tanskalaiselle ajajalle.

Joskus jaettiin palkinto parhaalle amatööriajajalle.

  1. a b Tour of Denmark, Denmark, 2.HC cyclingnews.com. 2.8.2009. Arkistoitu 5.8.2009. Viitattu 3.8.2009. (englanniksi)
  2. a b Fuglsang secures Tour of Denmark overall victory cyclingnews.com. 8.8.2010. Viitattu 10.8.2010. (englanniksi)
  3. a b Gerrans seals overall victory cyclingnews.com. 7.8.2011. Viitattu 8.8.2011. (englanniksi)
  4. a b Westra wraps up overall classification cyclingnews.com. 26.8.2012. Viitattu 25.8.2013. (englanniksi)
  5. a b Kelderman seals overall victory cyclingnews.com. 4.8.2013. Viitattu 25.8.2013. (englanniksi)
  6. a b 24th Post Danmark Rundt - Tour of Denmark (2.HC) procyclingstats.com. Viitattu 11.8.2015. (englanniksi)
  7. a b 25th Post Danmark Rundt - Tour of Denmark (2.HC) procyclingstats.com. Viitattu 11.8.2015. (englanniksi)
  8. a b 26th Post Danmark Rundt - Tour of Denmark (2.HC) procyclingstats.com. Viitattu 27.9.2017. (englanniksi)
  9. 27th Post Danmark Rundt - Tour of Denmark (2.HC) procyclingstats.com. Viitattu 27.9.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Danmark Rundt