Tamarod

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tamarod (arab. تـمـرد‎, tamarrud, ”kapinointi”) oli Egyptissä toiminut oppositioliike, joka tähtäsi maan presidentin Mohamed Mursin syrjäyttämiseen. Mursin vastustus pohjautui siihen, että hän oli muslimi, Tamarod kannatti maallista hallitusta. Tamarod väitti keränneensä 22 miljoonaa nimeä Mursia vastaan. Tamarod järjesti Mursin hallinnon kukistaneet protestit, joihin osallistui valtava määrä ihmisiä.selvennä Kenraali Abdel Fattah al-Sisi kaappasi 3. heinäkuuta 2013 vallan ja syrjäytti Mursin.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamarodin perusti Arabikevään aktivisti Mahmoud Badr. Tamarod myös julisti, ettei vuoden 2011 vallankumous ollut muuttanut mitään: parantanut köyhien asemaa, luonut turvallisuutta ja protesteissa tapetut hallituksen vastustajat eivät edelleenkään saaneet oikeutta.

Nimien keräys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamarod tähtäsi 15 miljoonan nimen keräämiseen ennen 20. kesäkuuta 2013, jolloin oli kulunut vuosi islamistisen Mursin valinnasta. Mursi oli voittanut 13 miljoonalla äänellä kesällä 2012 presidentinvaalit. Reuters väitti, että Egyptin sisäministeriö ja poliist olisivat auttaneet Tamarodia nimien keruussa ja mielenosoitusten järjestämisessä. Liike ilmoitti 29. kesäkuuta keränneensä yli 29 miljoonaa ääntä[1]. Mutta moni myönsi kirjoittaneensa paperin jopa 20 kertaa. Tamarodia vastusti Muslimiveljeskunta, johon presidentti Mursikin kuului. Muslimiveljeskunnan Tagarrod (”puolueettomuus”) kampanja keräsi 11 miljoonaa ääntä.

Mursi pois vallasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamarod auttoi aloittamaan kesän 2013 protestit. Näiden takia armeija syrjäytti Mursin sotilasvallankaappauksessa 3. heinäkuuta 2013. Edellisenä päivänä Tamarod oli uhannut Mursia siviilivastarinnalla.

Yhdysvaltoja vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Mursi oli syrjäytetty, Yhdysvallat arvosteli sotilasvallankaappausta. Tamarod aloitti kampanjan Yhdysvaltoja vastaan. Tamarod kannatti Syyrian hallitusta maan sisällissodassa.

Tamarod 2, Taharor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2014 Tamarodista irtautui vallan kaapannutta kenraali Al-Sisiä vastustava "Tamarod 2" tai "Taharor", joka ajoi Mohamad el Baradeita presidentiksi. Taharorin mukaan Tamarod ei piitannut poliisiväkivallasta. Nämä entiset Tamarodin jäsenet väittivät, että jotkut Tamarodin perustajista kuuluivat salaiseen polisiin[2]. Tamarodia on myös eräiden ääninauhojen pohjalta väitetty vallan kaapaneen kenraali al-Sisin avustajiksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]