Taidekeskus Into

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taidekeskus Into ry on vuonna 2009 perustettu taidekeskus, joka järjestää säännöllistä kuvataiteen opetusta ja kuvataidetoimintaa erityistä tukea tarvitseville Turun alueella. Vapaaehtoisvoimin toimiva taidekeskus edistää erityistä tukea tarvitsevien tekemän taiteen tunnettuutta ja pyrkii lisäämään sen arvostusta Varsinais-Suomessa.[1] Tavoitteena on varmistaa erityistukea tarvitseville mahdollisuus laadukkaaseen taideopetukseen sekä yksilöllisiä piirteitä ja tekemisen tapoja kunnioittavaan luovaan toimintaan.[2]

Into ry:n toiminnassa merkittävä rooli on näyttelyillä, joita taidekeskus on järjestänyt heti perustamisestaan lähtien. Näyttelyiden kautta erityistaiteilijat luovat yhteyksiä Turun alueen taidekenttään ja tulevat nähdyiksi omalla osaamisellaan ja omaperäisyydellään. Tarkoitus on antaa turkulaisille elämyksiä ja tarjota mahdollisuus nauttia alueella tehdystä erityistaiteesta.

Taidekeskus Into ry tekee yhteistyötä Turun ja lähikuntien kulttuuri-, opetus- ja hyvinvointitoimialojen sekä työväenopistojen kanssa. Lisäksi se pyrkii tekemään toimintaansa tunnetuksi valtakunnallisesti ja kansainvälisesti luomalla yhteyksiä muihin alan toimijoihin.

Vuonna 2014 Taidekeskus Into vastaanotti Tukilinjan myöntämän Vuoden toimija -apurahan.[3]

Näyttelyitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Viiden yksityisnäyttelyn sarja "Galleria Into" (Aboa Vetus, Ars Nova Turku, 2023)[4]
  • Pimeyden tyyssiija (Örö, 2022)
  • Kone käy täysillä (B-galleria, Turku, 2019)[5]
  • 10-vuotisjuhlanäyttely (Brinkkalan galleria, Turku, 2019)
  1. Harju, Sara: Erityistaide eristyksissä. Turun Sanomat, 19.12.2021.
  2. Hemminki, Perttu: Tärkeiden teemojen reliefi. Kunnallislehti, 14.3.2017.
  3. Tukilinjan Vuoden toimija -apuraha tukilinja.fi. Arkistoitu 2.4.2015.
  4. Aboa Vetus & Ars Novan verkkosivut avan.fi.
  5. B-gallerian verkkosivut bgalleria.net. 2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]