Syntipukki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sanontaa. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
William Holman Hunt: Syntipukki (1854).

Syntipukki tarkoittaa arkikielessä sitä, jonka syyksi virhe tai epäonnistuminen pannaan riippumatta siitä, onko hän tosiasiallisesti syyllinen.

Syntipukin käsite on peräisin Raamatusta. Kolmannessa Mooseksen kirjassa (16: 1–28) määrätään eläimiä uhrattavaksi israelilaisten syntien tähden. Käsite tunnetaan monissa kielissä (mm. ruots. syndabock, saks. Sündenbock), joista se on lainautunut suomeen.

Sosiologiassa syntipukin käsitettä on jäsennetty attribuution ja projektion avulla. Jos ihmiset ovat turhautuneita tai onnettomia, he kohdistavat vihamielisyytensä usein ryhmiin tai yksilöihin, jotka ovat epäsuosittuja, erottuvia ja voimattomia.[1] Viholliskuvaa voidaan kehitellä myös tietoisesti, jotta tietty sosiaalinen, etninen tai poliittinen vähemmistö voitaisiin asettaa vastuuseen yleisistä ongelmista. Uskontotieteilijä René Girard esittää antropologisessa teoriassaan, että "syntipukkimekanismi" (engl. scapegoating) kuuluu keskeisesti inhimilliseen kulttuuriin.[2]

Suomessa filologi Ralf Norrman esitti vuonna 1996 että Suomen ollessa liittymässä Euroopan unioniiin maanviljelijäväestöä kohdeltiin syntipukkina.[3][4] Tutkimus maanviljelijäväestön kokemuksista samana ajankohtana antoi väitteelle tukea.[5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aronson, E. – Wilson, T. D. – Akert, R. M.: Sozialpsychologie, s. 448. 6. Auflage. Pearson Studium 2008. ISBN 978-3-8273-7359-5.
  2. Girard, Rene: Le Bouc émissaire. Grasset, Paris, 1982. ISBN 2-253-03738-9
  3. Norrman, Ralf: Maatalous syntipukkina. Kanava, 1996, 24. vsk, nro 2, s. 39–43.
  4. Silvasti, Tiina: Giving up the family farm: An alternative story of the structural change in agriculture in Finland. Maaseudun uusi aika, 2009, nro 2, s. 23. artikkelin verkkoversio Viitattu 5.12.2012.
  5. Silvasti Tiina: Maatilan varjossa: Rakennemuutoksen anatomiaa, s. 51–60. Helsinki: Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, 2010. ISBN 978-952-10-6247-6. Julkaisun verkkoversio (viitattu 5.12.2012).