Suur Tõll (vuoden 1980 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suur Tõll on virolainen vuonna 1980 valmistunut animaatioelokuva.[1] Elokuvan on ohjannut Rein Raamat ja sen on piirtänyt Jüri Arrak.[2] Elokuva kertoo samannimisestä virolaisessa mytologiassa esiintyvästä, saarenmaalaisesta hiidestä tai jättiläisestä. Elokuvassa oli vahvoja nationalistisia piirteitä, ja se kiellettiinkin Neuvosto­liitossa.[1]

Suur Tõll on hiidenmaalainen jättiläinen, joka rakentaa vaimonsa kanssa taloa. Tõllin vastustaja Piru lähettää saksalaiset ritarit valtaamaan Hiidenmaan ja alistamaan virolaiset kristityiksi. Monia virolaisia ja hiisiä tapetaan, kunnes Suur Tõll puuttuu asiaan[1]. Tõll torjuu saksalaisten ensimmäisen hyökkäyksen, mutta samalla Piru hajottaa hänen talonsa, surmaten samalla Suur Tõllin vaimon. Tästä kimmastuneena Tõll heittää Pirun mereen, haudaten samalla vaimonsa. Saksalaiset hyökkäävät Tõllin kimppuun, ja lopulta Tõll saa surmansa vietyään monia ritareita ensin mukanaan.

  1. a b c Raportti Saarenmaan jättiläisistä Kaltio. 9.3.2016. Viitattu 26.2.2024.
  2. Suur Tõll | Kino Sõprus kinosoprus.ee. Viitattu 26.2.2024.