Suomalaisen työn liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalaisen työn liiton logo

Suomalaisen työn liitto on jäsentensä omistama, voittoa tavoittelematon ja poliittisesti sitoutumaton järjestö. Yhteisön kuuluu yli 10 000 erikokoista yritys- ja yhteisöjäsentä. Suurimmalle osalle jäsenyrityksistä on myönnetty Avainlippu-, Design from Finland - tai Yhteiskunnallinen Yritys -merkki. Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto myös kannustaa valitsemaan työtä Suomeen, ja tätä missiota se on toteuttanut jo yli 100 vuotta. Liiton toimitusjohtaja on Katri Viippola.[1]

Liiton historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen työn liitto on perustettu 22. syyskuuta 1912.[2] Alkujaan liitto oli valistuksen ja teollisuuden liitto, joka nimettiin Kotimaisen Työn Liitoksi. Liitto fuusioitui vuonna 1931 ja syntyi Kotimainen Työ ry. Talvisodan jälkeen Kotimainen Työ ry muutti edelleen nimensä Suomen Työn Liitoksi, jona nimi pysyi vuoteen 1977 asti. Tällöin Kotimaisen tuotannon valtuuskunta yhdistettiin Suomen Työn Liittoon ja syntyi Kotimaisen Työn Liitto. Vuonna 1992 liitto sai nykyisen nimensä Suomalaisen työn liitto.[3]

  1. Suomalaisen työn liitto suomalainentyo.fi. suomalainentyo.fi. Viitattu 28.9.2023.
  2. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  3. Suomalaisen työn liiton historiaa suomalainentyo.fi. suomalainentyo.fi. Viitattu 19.12.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.