Suolavedos
Suolavedos oli hallitseva paperipohjainen valokuvausprosessi positiivikuvien tuottamiseksi negatiivista vuodesta 1839 noin vuoteen 1860.
Englantilainen tiedemies ja keksijä Henry Fox Talbot loi suolapaperitekniikan 1830-luvun puolivälissä. Hän teki niin sanotun "herkän paperin" "valokuvaukseen" kastelemalla kirjoituspaperiarkin heikosti tavallisen ruokasuolan ( natriumkloridi) liuoksella, pyyhkimällä ja kuivaamalla sen ja harjaamalla sen toiselta puolelta vahvalla hopeanitraattiliuoksella. . Tämä tuotti kestävän hopeakloridipinnoitteen, joka oli erityisen valoherkkä kemiallinen tila. Paperi tummui, kun se oli alttiina valolle. Kun tummuminen arvioitiin riittäväksi, valotus lopetettiin ja tulos stabiloitiin käyttämällä vahvaa suolaliuosta, joka muutti kemiallista tasapainoa ja teki paperista vain hieman herkkiä lisäaltistukselle. Vuonna 1839 pesu natriumtiosulfaattiliuoksella ("hypo") todettiin tehokkaimmaksi tavaksi saada tulokset todella valonkestäviä.
Suolavedostus sekoitetaan usein Talbotin hieman myöhemmin vuonna 1841 kehittämään kalotypiaan tai "talbotypia"-menetelmään, osittain koska suolavedostusta on useimmiten käytetty tekemään tulosteita calotype paperinegatiiveista pikemminkin kuin elävien aiheista. Kalotypiassa käytettiin hopeajodidia hopeakloridin sijaan. Merkittävin toiminnallinen ero kalotyypiassa suolavedokseen on se, että se mahdollisti paljon lyhyemmän valotuksen. Tämä teki kalotypiasta paljon käytännöllisemmän käytettäväksi kamerassa. Suolavedosta tarvitsee valottaa tyypillisesti vähintään tunnin ajan kamerassa.
Suolatun paperin painatuksen kultasävytys oli suosittu tekniikka tehdä siitä paljon pysyvämpi. [1] [2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ "Calotype and other early paper processes". Earlyphotography.co.uk. Retrieved 2015-05-29.
- ↑ Calotypes Mhs.ox.ac.uk. Viitattu 24.6.2013.