Suolaista sadetta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Suolaista sadetta”
Eppu Normaali
Singlen ”Suolaista sadetta” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Sadan vuoden päästäkin
 Nauhoitettu  maaliskuu 2004
Akun tehdas
 Julkaistu 23. huhtikuuta 2004
 Tuottaja(t) Mikko Syrjä
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 05.28
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Eppu Normaalin muut singlet
Pidetään ikävää ’99
1999
”Suolaista sadetta”
2004
Ei sankariainesta
2004

Suolaista sadetta on suomirockyhtye Eppu Normaalin Sadan vuoden päästäkin -albumin kappale, joka julkaistiin singlenä 23. huhtikuuta 2004. Kappaleen on säveltänyt yhtyeen kitaristi Mikko ”Pantse” Syrjä, ja sanat on tehnyt yhtyeen laulaja Martti Syrjä. Single päätti yhtyeen 11 vuoden mittaisen levytystauon, sillä uutta materiaalia oli kuultu viimeksi vuonna 1993 julkaistulla Studio Etana -albumilla.

”Suolaista sadetta” debytoi Suomen virallisen singlelistan kakkossijalla, jolla se myös pysyi yhteensä 11 viikkoa. Yhteensä single oli listalla 13 viikon ajan[1]

”Suolaista sadetta” -kappaleesta kuvattiin myös Eppu Normaalin historian ensimmäinen musiikkivideo, jonka ohjasi Petri Kyttilä[2]. Kappale oli mukana yhtyeen 29. lokakuuta 2004 julkaistulla Sadan vuoden päästäkin -studioalbumilla, jonka promootiotarkoitukseen single alun perin myös julkaistiin. Kappale on mukana myös elokuvassa Vares - yksityisetsivä. ”Suolaista sadetta” -singleä seurasivat albumilta myös kolme muuta singlejulkaisua: ”Ei sankariainesta”, ”Sadan vuoden päästäkin” ja ”Olin vain tuuli”.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eppu Normaali - Suolaista sadetta Finnishcharts.com. Viitattu 24.9.2011. (englanniksi)
  2. Eppu Normaalin "Suolaista sadetta"-musiikkivideo YouTubessa YouTube. Viitattu 24.9.2011.