Sturmgewehr 44

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sturmgewehr 44
StG44
Tyyppi kaasumäntätoiminen rynnäkkökivääri
Valmistaja Haenel, Mauser ja Erma
Valmistusmaa Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Valmistusvuodet 1943 – Toukokuu 1945
Tekniset tiedot
Kaliiperi(t) 7,92x33
Aseen pituus 940 mm
Piipun pituus 419 mm
Paino (tyhjänä) 5,22 kg
Lipas tankolipas
Kapasiteetti 30 patruunaa
Ammuksen lähtönopeus 700 m/s
Tehokas kantama 400 m
Teoreettinen kantama 800 m
Tulinopeus (laukausta/min) 500–600 lks/min

Sturmgewehr 44 (StG44, MP43, MP44) on Hugo Schmeisserin suunnittelema rynnäkkökivääri, joka sai Adolf Hitlerin käskystä 6. huhtikuuta 1944 nimen MP44 ja samaisen vuoden heinäkuussa siitä tuli Sturmgewehr 44 (rynnäkkökivääri), StG44, ja maailman ensimmäinen varsinainen rynnäkkökivääri.[1]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Saksan armeijassa havaittiin tavallisen sotilaskiväärin heikkoudet nykyaikaisessa sodassa. Voimakkaasta patruunasta ei useimmissa taistelutilanteissa ollut hyötyä. Pitkän matkan ammunta olisi vaatinut runsaasti harjoitusta, jos naamioitunut maali olisi edes havaittavissa. Voimakas patruuna vaati lujarakenteisen aseen sekä pitkän piipun kiväärille ominaisen suuren lähtönopeuden saavuttamiseksi. Nämä tekivät aseesta raskaan ja kömpelön.[2] Useista eri tehtaiden valmistamista ja rintamalla kokeilluista prototyypeistä tuotantoon valittiin Haenelin prototyypistä kehitetty ase. Haenel valmisti 11833 Mkb 42 H "automaattikarbiini"- prototyyppiä joita kokeiltiin menestyksellisesti kentällä Marraskuussa 1942. Koska ase käytti uuutta patruunaa, Adolf Hitler kielsi kehitystyön logistisin perustein. Työtä jatkettiin naamioidusti MP43 - nimellä. Lopullinen nimi Sturmgewehr 44 annettiin Heinäkuussa 1944.[3] Ase tarkoitettiin korvaamaan pikakivääri, jalkaväen kivääri sekä konepistooli.

Ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseen mekanismi toimi kaasumännällä. Lukon toimintamekanismi oli ns. putoava. Siinä lukon etuosa laskee alas peräytyessään ja palautuessaan syöttää uuden patruunan piippuun noustessaan. Ase on näin oleellisesti erilainen kuin sen käyttöperiaatteen inspiroima AK-47, jossa on pyörähtävä lukko.

Aseella voitiin ampua sekä kerta- että sarjatulta. Lippaaseen mahtui 30 patruunaa. Teoreettinen tulinopeus oli 500–600 laukausta minuutissa, mutta lippaan vaihto laski tätä. Aseen tärkein ja asehistoriallisesti merkittävin piirre oli, että siinä käytettiin 7,92 mm:n lyhyttä patruunaa. Se painoi vain 2/3 aikaisemmasta 7,92 mm:n kiväärin patruunasta, mutta lähtönopeuden ollessa 700 m/s se oli tehokas aina 400 metriin asti. Aseella oli silti merkittävästi helpompi ampua kevyemmän rekyylin ansiosta, mikä mahdollisti myös paremman sarjatulen hallinnan.

Sturmgewehr 44:n heikkouksia olivat lippaan kiinnitys sekä lukon palautusjousen sijoitus aseen perään. Seurauksena olivat syöttöhäiriöt täydellä lippaalla ja käyttökelvoton ase perän rikkoutuessa tai vaurioituessa.

Aseesta tehtiin sodan aikana mitä erilaisimpia muunnoksia. Tunnetuimpia olivat niin sanotut Vampiret eli infrapunalaitteistolliset kappaleet, jotka olivat aikansa moderneimpia aseita. Aseeseen valmistettiin pienissä määrin myös erikseen kiinnitettäviä käyriä piippuja, joissa oli eräänlaiset peilit, jotka mahdollistivat muun muassa tankin sisältä ampumisen luukusta täysin suojassa tai ampumisen rakennuksen kulman takaa, vaikkakin piipun mutka madalsi aseen tehoa huomattavasti. Silti nämä erilaiset keksinnöt toimivat, vaikkakin epäluotettavasti.lähde?

Rynnäkkökivääriä valmistivat Haenel, Mauser ja Erma, joilla oli aseen osia varten seitsemän alihankkijaa. Helmikuussa 1944 tuotanto oli lisätty 5 000 kivääriksi kuukaudessa. Sodan loppuun mennessä aseen eri versioita oli ehditty valmistaa yli 400 000 kappaletta. Aseesta kehiteltiin sen paranneltu versio StG-45, mutta se ei edennyt prototyyppejä pidemmälle ennen sodan loppua.

Sodan jälkeen Saksan demokraattinen tasavalta sekä osa muita Neuvostoliiton vasallivaltioita käytti asetta palvelusaseena, jotkut jossain määrin jopa 1980-luvulle asti, kunnes AK-47 korvasi sen lopullisesti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sturmgewehr series
  2. *Sipri: Raportti tavanomaisista aseista, s. 32,122. Rauhankirjallisuuden edistämisseura, 1979. ISBN 951-9457-04-6.
  3. Stg44

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]