Stephen Gray

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stephen Gray
Syntynyt 26. joulukuuta 1666
Canterbury, Kent, Englannin kuningaskunta
Kuollut 7. helmikuuta 1736 (69 vuotta)
Lontoo, Englanti
Kansallisuus  Yhdistynyt kuningaskunta
Tutkimusala Sähkönjohtavuus

Stephen Gray (1666–1736) oli brittiläinen tiedemies. Hän oli ensimmäinen, joka järjestelmällisesti tutki sähkönjohtavuutta. Gray havaitsi kokeillaan, että sähkö voi myös virrata ja että toiset aineet johtavat sähköä paremmin kuin toiset.[1][2]

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gray oli kuullut Francis Hauksbeen rakentamasta lasisesta pallosta, jonka sisästä oli imetty ilmaa pois. Ja kun palloa hangattiin, jäljelle jäänyt ilma hohti valoa. Gray jatkoi tämän idean kehittämistä ja hän sulki lasiputken päät korkeilla. Gray huomasi, että kun putkea hangattiin niin lasiputken päissä olevat korkit tulivat sähköisiksi. Tästä Gray oivalsi, että sähköinen voima oli siirtynyt putkesta korkkiin.[1][2]

Hän jatkoi kokeitaan eri materiaaleilla ja hän testasi sähköisen voiman siirtämistä eteenpäin. Grayn kokeissa hyödynnettiin staattista sähköä, jolloin jännite saattoi olla satoja kilovoltteja. Hankaussähkössä syntyvä sähkön määrä on kuitenkin niin pieni, että suuria sähkövirtoja ei synny. Koska jännite oli hyvin korkea, Gray ei tarvinnut kokeissaan erityisen hyvin sähköä johtavia materiaaleja. Hän teki kokeitaan muun muassa puutikuilla, onkivavoilla, metallilangalla ja tavallisella narulla.[1][2]

Gray asetti lasiputken päähän erilaisia esineitä, kuten kolikoita, teekattilan kuumana ja kylmänä, sekä hopeakannun ja erilaisia työkaluja, nähdäkseen tulivatko ne sähköisiksi. Kaikki esineet tulivat sähköisiksi. Hän siirtyi käyttämään vähitellen pidempiä ja pidempiä esineitä kokeillakseen kuinka pitkälle sähköä oli mahdollista johtaa. Hän siirtyi pitkiin bambukeppeihin ja parvekkeelta alas roikotettavaan naruun. Hänen onnistui sähköistää narun päässä oleva pallo. Pisin etäisyys johon hän sai sähkön siirtymään oli 270 metriä.[1]

Gray löysi kokeissaan myös sähkömagneettisen induktion, kun hän havaitsi että narua pitkin saattoi siirtää sähköä, vaikka narun päätä ei kosketettaisi sähköistetyllä lasiputkella, vaan riitti että putkea pidettiin narun lähellä. Hän teki kokeitaan myös huonommin sähköä johtavilla aineilla ja näin hän oivalsi että toiset aineet johtavat sähköä paremmin kuin toiset.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 45–48. Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
  2. a b c Stephen Gray (1666–1736) sparkmuseum.com. Viitattu 3.12.2014. (englanniksi)
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.