Stephanie (Belgian prinsessa)

Stéphanie
Kreivitär Lónyay de Nagylónya Itävallan, Unkarin ja Böömin kruununprinsessa Belgian prinsessa
Syntynyt	Stéphanie Clotilde Louise Herminie Marie Charlotte 21. toukokuuta 1864 Laekenin kuninkaallinen linna, Laeken, Bryssel, Belgia
Kuollut	23. elokuuta 1945 (81 vuotta) Győrszentmárton, Unkari
Hautapaikka	Pannonhalman benediktiiniluostari
Puoliso	Rudolf ( 1881;  1889) Elemér Lónyay de Nagylónya ( 1900)
Lapset	Elisabeth Marie
Koko nimi	Stéphanie Clotilde Louise Herminie Marie Charlotte
Suku	Saksi-Coburg-Gotha
Isä	Leopold II
Äiti	Marie Henriette
Uskonto	roomalaiskatolisuus

Stéphanie Clotilde Louise Herminie Marie Charlotte, Belgian prinsessa (21. toukokuuta 1864 Laekenin kuninkaallinen linna, Laeken, Bryssel, Belgia – 23. elokuuta 1945 Pannonhalma, Unkari) oli Belgian kuninkaan Leopold II:n ja kuningatar Marie Henrietten tytär, ensimmäisessä avioliitossaan Itävalta-Unkarin kruununperillisen Rudolfin puolisona kruununprinsessa ja arkkiherttuatar, toisessa avioliitossaan kreivitär Lónyay.

Perhe ja lapsuus

Stéphanien isä, belgialaisten kuningas Leopold II oli Saksi-Coburg-Gothan saksalaista aatelissukua, joka 1800-luvulla oli naimakauppojen avulla päässyt mahtaviin asemiin. Isoisä Leopold I oli vuonna 1831 noussut Belgian kuninkaaksi. Leopold II oli aikansa rikkaimpia miehiä, mutta hänen rikastumistaan yksityisomaisuuttaan Kongon vapaavaltiota julmasti riistämällä arvostelivat joskus jopa aikalaisetkin, ja Stephanien appi, keisari Frans Joosef nimitti miniänsä isää halveksuvasti ”kauppamieheksi”.

Stéphanien äiti Marie Henriette oli Unkarin palatiini Joosefin ja Württembergin prinsessa Maria Dorothean tytär. Stephanie oli näin ollen äidinisänsä kautta Habsburgien sukua, itse asiassa appensa Frans Joosefin pikkuserkku.

Leopold II:lla ja Marie Henriettellä oli neljä lasta, joista Stephanie oli toiseksi vanhin. Hänellä oli vanhempi sisar Louise (1858–1924), pikkusisko Clémentine (1872–1955) sekä veli Leopold (1859–1869), joka kuoli jo lapsena.

Stéphanie syntyi Laekeninissa kuninkaallisessa linnassa. Hänen lapsuutensa oli ilmeisen onneton. Marie Henrietten ja Leopold II:n välit olivat kylmät ja Leopoldin suhde tyttäriinsä etäinen. Linnassa oli kylmää ja vetoista, mutta prinsessojen piti karaistua, joten ikkunoita pidettiin auki talvisinkin ja tyttöjen oli peseydyttävä kylmällä vedellä. Lapsuuden palelemisen ja jatkuvien vilustumisten jäljiltä Stephanien käsivarsien iho punoitti myöhemminkin jatkuvasti. Häntä ei muutenkaan pidetty kauniina tyttönä: hän oli hyvin vaalea, hänellä oli lähes olemattomat kulmakarvat ja ripset ja hyvin ohuet hiukset.

Stéphanie ja Rudolf kihlajaiskuvassaan maaliskuussa 1880.

Ensimmäinen avioliitto, Itävalta-Unkarin kruununprinsessa

Maaliskuussa 1880 Itävalta-Unkarin kruununprinssi Rudolf saapui kosiomatkallaan Brysseliin. Hänelle etsittiin morsianta, jonka tuli olla katolilainen kuninkaallinen ja mieluiten alle 20-vuotias. Tätä ennen Madridissa, Lissabonissa ja Dresdenissä katsastetut prinsessat eivät olleet Rudolfia miellyttäneet. Stéphanie suostui innoissaan kosintaan, luultavasti päästäkseen pakoon perheensä ahdistavaa ilmapiiriä. Kihlajaiset vietettiin Laekenin linnassa 7. maaliskuuta 1880, minkä jälkeen 15-vuotias Stéphanie lähti sulhasensa mukana Wieniin.

Kihlauksen jälkeen Stéphanie opetteli Wienissä keisarillisen hovin etikettiä avioliittoaan varten; hänen oli osallistuttava kaikkiin virallisiin vastaanottoihin ja illallisiin. Stéphanien saapuminen ei nostattanut Wienissä suurta ihastusta. Häntä ei pidetty kovinkaan viehättävänä: hän liikkui kömpelösti, puhui huonoa saksaa, oli kookas ja pitkä mutta kypsymätön ja lapsellinen. Anoppi, keisarinna Elisabetin kerrotaan kiukuissaan nimittäneen häntä ”rumaksi kameliksi” (hässliches Trampeltier). Häiden ajankohdaksi oli määrätty 15. helmikuuta 1881 mutta niitä jouduttiin lykkäämään, koska 16 vuotta täyttäneen morsiamen kuukautiset eivät olleet vielä alkaneet ja hänet lähetettiin takaisin kotiinsa joksikin aikaa. Lopulta Rudolf ja Stéphanie vihittiin 10. toukokuuta 1881. Kuherruskuukausi vietettiin Wienin lähistöllä Laxenburgin linnassa, jossa Stephanie ei viihtynyt lainkaan, ja hääyötään hän kuvasi muistelmissaan tuskalliseksi ja inhottavaksi kokemukseksi.

Itävallan kruununprinssi Rudolf ja kruununprinsessa Stéphanie vuonna 1882.

Stephanien ja Rudolfin avioliiton on kuvattu alkuaikoina kaikesta huolimatta olleen jokseenkin sopusointuinen. Tytär Elisabeth Marie, kutsumanimeltään unkarilaisittain ”Erzsi” syntyi vuonna 1883 ja jäi pariskunnan ainoaksi lapseksi, sillä Rudolf, jolla oli jatkuvasti muita naissuhteita, tartutti vaimoonsa sukupuolitaudin, joka teki tämän hedelmättömäksi 21-vuotiaana. Stéphanien ja Rudolfin suhde huononi nopeasti, eikä pelkästään Rudolfin uskottomuuden takia. Rudolfin liberaalit mielipiteet, epäsäätyinen seurapiiri ja epäsovinnainen elämäntyyli eivät sopineet Stéphanielle, jonka arvot olivat tiukan konservatiiviset ja aristokraattiset.

Kun Stéphanie kuuli Rudolfin suhteesta 17-vuotiaaseen paronitar Mary von Vetseraan, hän yritti saada apua apeltaan Frans Joosefilta, mutta tämä ei suostunut puuttumaan asiaan, ennen kuin Rudolf kirjoitti paavi Leo XIII:lle pyytäen avioliittonsa purkamista, että voisi mennä naimisiin Maryn kanssa. Paavin luonnollisestikin kieltävä vastaus tuli suoraan keisari Frans Joosefin tietoon, ja tämä riiteli asiasta kiivaasti poikansa kanssa. Pian tämän jälkeen 30. tammikuuta 1889 Rudolf surmasi Mary Vetseran ja itsensä Mayerlingin metsästysmajalla, ja Stéphanie jäi leskeksi 24-vuotiaana.

Rudolfin kuoleman jälkeen Stéphanie oli keisariperheessä entistäkin hyljeksitympi. Hän alkoi vältellä hovielämää ja matkusteli ympäri Eurooppaa erilaisilla salanimillä, esimerkiksi ”kreivitär Lacroma” tai ”lady Bonchurch”.

Stéphanie tyttärensä Elisabeth Marien kanssa vuonna 1885.

Toinen aviomies kreivi Elemér Lónyay de Nagylónya et Vásárosnamény (1863–1944), unkarilainen maanomistaja ja salaneuvos noin vuonna 1900.

Toinen avioliitto, kreivitär Lónyay

Vuonna 1900 Stéphanie meni uudelleen naimisiin. Aviomies oli unkarilainen kreivi Elemér Lónyay de Nagylónya (unk. nagylónyai Lónyay Elemér; 1863–1946). Keisari Frans Joosef antoi vastahakoisesti suostumuksensa liitolle, mutta Stéphanie joutui luopumaan arvonimistään ja etuoikeuksistaan ja jätti 17-vuotiaan tyttärensä tämän isoisän, keisari Frans Joosefin holhoukseen. Stéphanien ja Frans Joosefin henkilökohtaiset välit pysyivät kuitenkin sovinnollisina: Frans Joosef saatteli itse Stéphanien junalle tämän lähtiessä Wienistä, ja Frans Joosefin kuoltua vuonna 1916 Stéphanien hautaseppeleen nauhoissa luki ”Sinun aina kiitolliselta, sinua aina rakastavalta Stéphanielta”.

Stéphanien ja Elemér Lónyayn häät vietettiin Miramaren linnassa Triesten lähellä. Epäsäätyisen avioliiton takia Stéphanien isä Leopold katkaisi välinsä tyttäreensä, mutta Stéphanielle alkoi hänen elämänsä onnellisin vaihe. Pariskunta asui vuoteen 1906 saakka nykyisen Wienin Liesingissä sijaitsevassa huvilassa, myöhemmin Karlburgin (unk. Oroszvár) linnassa Bratislavan lähellä, missä Stéphanie sai viettää oman mielensä mukaista ylellistä ja aristokraattista elämää.

Vuonna 1935 Stéphanie julkaisi muistelmansa otsikolla Ich sollte Kaiserin werden ("Minusta piti tulla keisarinna"). Itävallassa kirjasta syntyi skandaali, ja tytär Elisabeth nosti oikeusjutun saadakseen kirjan poistetuksi myynnistä. Kirjaa myytiin kuitenkin runsaasti, ja se myös käännettiin joillekin muille kielille.

Prinsessa Stéphanie ja toinen aviomies Elemér Lónyay 18. helmikuuta 1917, jolloin kreivi korotettiin ruhtinaan arvoon.

Toisen maailmansodan loppuvaiheissa syksyllä 1944 Stéphanien kotilinnaan majoitettiin Waffen-SS:n osasto. Maaliskuussa 1945 saksalaisjoukot lähtivät vetäytymään ja yrittivät suostutella Lónyayn pariskuntaa mukaansa, mutta he kieltäytyivät lähtemästä. Stéphanie oli tässä vaiheessa jo iäkäs ja hauras ja kärsi vaikeasta sydänviasta. Puna-armeijan sotilaat hyökkäsivät linnaan 2. huhtikuuta 1945, ja sairas Stéphanie joutui voimattomana katselemaan nojatuolistaan, miten hänen kotinsa ryöstettiin.

Toukokuussa 1945 Pannonhalman benediktiiniluostarin apotti haki vanhan pariskunnan turvaan luostariinsa, joka oli Punaisen Ristin suojeluksessa. Prinsessa Stéphanie kuoli luostarissa 81-vuotiaana 23. elokuuta 1945, ja hänet haudattiin toiveensa mukaisesti luostarin Pyhän Tapanin basilikan kryptaan. Hautajaisissa olivat paikalla vain hänen aviomiehensä, kamarineito sekä luostarin papit ja munkit.

Perintö

Stéphanien mukaan nimettiin hänen kruununprinsessa-aikanaan muun muassa

• vuonna 1881 löydetty asteroidi 220 Stephania,
• Stephanienwarten näkötorni Grazissa,
• Stefaniensaal-konserttisali Grazissa,
• Stephaniestraße-katu (slov. Štefániina ulica) Pressburgissa (Bratislava); katu on sittemmin nimetty uudelleen Štefánikova ulicaksi poliitikon, sotilaan ja tiedemiehen Milán Rastislav Štefánikin mukaan,
• paratiisilintuihin kuuluva viuhkaparatiisiharakka, Astrapia stephaniae (saks. Stephanie-Paradieselster),
• Stephaniebrücken silta Wienissä, nykyään Salztorbrücke,
• Stephaniewarten näkötorni Wienin Kahlenbergillä,
• Stefánia út -katu Budapestin 14. kaupunginosassa,
• Kronprinzessin Stefaniegasse -katu Ala-Itävallan Mödlingissä.

Stéphanien kerrotaan etenkin kreivi Lónyayn puolisona kiinnostuneen ruoanlaitosta ja unkarilaisesta keittiöstä. Unkarilaisessa ruokaperinteessä hänen mukaansa kutsutaan useita Stefánia módra (’Stéphanien tapaan’) valmistettuja ruokia. Ne ovat usein kotoisia, arkisia ruokalajeja, joihin tyypillisesti on käytetty keitettyä munaa, esimerkiksi munalla täytetty lihamureke (Stefánia vagdalt).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stephanie (Belgian prinsessa) Wikimedia Commonsissa