Stefanie Scott

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stefanie Scott
Stefanie Scott Näin ystävien kesken -elokuvan ensi-illassa vuonna 2011.
Stefanie Scott Näin ystävien kesken -elokuvan ensi-illassa vuonna 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Stefanie Noelle Scott
Syntynyt 6. joulukuuta 1996 (ikä 22)
Yhdysvaltain lippu Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Asuinpaikka Los Angeles
Ammatti näyttelijä, laulaja
Näyttelijä
Aktiivisena 2008–
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
AllMovie

Stefanie Noelle Scott (s. 6. joulukuuta 1996, Chicago, Illinois, Yhdysvallat)[1] on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Hänet tunnetaan parhaiten Lexi Reedin roolista Disney Channelin tilannekomediasta A.N.T. – Aikaistetut nuoret taiturit[1] ja Dana Tresslerinä elokuvassa Flipped.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scott syntyi Chicagossa, josta hän muutti perheineen Floridan Indialanticiin. Hänellä on kaksi vanhempaa veljeä, Troy ja Trent.[1] Scott kävi koulua Holy Trinity Episcopal Academyssä, kunnes siirtyi kotikouluun vuonna 2010.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Scott sai ensimmäisen roolinsa esittämällä Katiea kokoperheen elokuvassa Beethoven’s Big Break.[1] Seuraavana vuonna hän sai suuremman roolin Rob Reinerin ohjaamasta Flipped-elokuvasta, joka toi hänelle Young Artist -palkinnon.[2] Scott antoi äänensä Emmalle The Walt Disney Companyn lastensarjassa Erikoisagentti Oso.

Scott esitti Natalie Portmanin esittämän Emma-hahmon nuorta versiota romanttisessa komediassa Näin ystävien kesken (2011).[3] Sitten hän sai suuren roolin Disneyn A.N.T. Farm-sarjasta Lexi Reedinä.[4] Scott on vieraillut sarjoissa kuten Sons of Tucson, Chuck, Kova laki: Erikoisyksikkö ja Jessie.

Vuonna 2009 Scott julkaisi EP:n New Girl in Town. Hän on lisäksi julkaissut viisi singleä.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Huomioita
2008 Beethoven's Big Break Beethoven's Big Break Katie
2010 Flipped Flipped Dana Tressler
2011 Näin ystävien kesken No Strings Attached Emma nuorena
2012 Frenemies Frenemies Julianne Disney Channel Original Movie
Räyhä-Ralf Wreck-It Ralph Moppet Girl äänirooli
2014 Red Zone Red Zone Caroline
2015 Riivattu 3 Insidious: Chapter 3 Quinn Brenner
Caught Caught Allie Televisioelokuva
Jem and the Holograms Jem and the Holograms Kimber Benton
Life at These Speeds Life at These Speeds Ellie
2016 I.T. I.T. Nancy
2017 1 Mile to You 1 Mile to You Ellie Butterbit
Small Town Crime Small Town Crime Ivy
Televisiosarjat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Jaksot
2008 Chuck Chuck Sarah nuorena ”Chuck Versus the DeLorean”
2009 Erikoisagentti Oso Special Agent Oso Briana (ääni) ”Goldfeather/Live and Let Ride”
The New Adventures of Old Christine The New Adventures of Old Christine Britney Burke ”The Curious Case of Britney B”
2010 Funny in Farsi Funny in Farsi Deborah ”Debbie” Appleby ”Pilot”
Tucsonin veljekset Sons of Tucson Molly ”Kisses and Beads”
2011–14 A.N.T. – Aikaistetut nuoret taiturit A.N.T. Farm Lexi Reed 62 jaksoa
2014 Kova laki: Erikoisyksikkö Law & Order: Special Victims Unit Clare Wilson
Jessie Jessie Maybelle ”Hoedown Showdown”

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t

Singlet

  • 2008: "Break the Floor"
  • 2008: "Shoulda Woulda Coulda"
  • 2011: "Girl I Used to Know"
  • 2012: "FYI"
  • 2014: "I Don't Wanna Let You Go"

[5]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Palkinto Kategoria Teos Lopputulos Viite
2009 Young Artist Award Best Performance in a DVD Film Beethoven's Big Break Ehdokkuus [6]
Best Performance in a TV Series - Guest Starring Young Actress Chuck
2010 The New Adventures of Old Christine [7]
2011 Best Performance in a Feature Film - Supporting Young Actress Flipped Voitto [2]
2012 Näin ystävien kesken Ehdokkuus [8]
Best Performance in a TV Series - Supporting Young Actress A.N.T. Farm Voitto

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d A.N.T. Farm – STEFANIE SCOTT WebCite. disneychannelmedianet.com: Disney. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  2. a b c 32nd Annual Young Artist Awards 2011. youngartistawards.org: The Young Artist Foundation. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  3. 'No Strings Attached' For Stefanie Scott 13.1.2011. justjaredjr.com: JustjaredJR. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  4. EXCLUSIVE: Stefanie Scott Talks "ANT Farm" realestate.aol.com: Aol Real Estate. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  5. Stefanie Scott allmusic.com: All Music. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  6. 30th Annual Young Artist Awards 2009. youngartistawards.org: The Young Artist Foundation. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  7. 31th Annual Young Artist Awards 2010. youngartistawards.org: The Young Artist Foundation. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  8. 33rd Annual Young Artist Awards 2012. youngartistawards.org: The Young Artist Foundation. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stefanie Scott.