Staatsratsgebäude

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rakennuksen julkisivu Schlossplatzille. ”Liebknecht-portaali” sijaitsee epäsymmetrisesti osana julkisivua.

Staatsratsgebäude on entinen Itä-Saksan valtioneuvoston rakennus Berliinin historiallisessa keskustassa Spreeinselin saarella, Schlossplatz-aukion etelälaidalla.

Valtioneuvosto perustettiin DDR:n ”kollektiiviseksi valtionpäämieheksi” ensimmäisen presidentin Wilhelm Pieckin kuoltua vuonna 1960. Roland Kornin ja Hans Erich Bogatzkyn suunnittelema valtioneuvoston talo valmistui vuosina 1962–1964. Se oli ensimmäinen Berliinin keskustaan rakennettu uusi hallintorakennus toisen maailmansodan jälkeen. Rakennus täyttää siipineen ja puutarhoineen kokonaisen korttelin. Sen tieltä purettiin Cöllnin vanhaankaupunkiin kuuluneita asuinkortteleita ja koko Brüderstrassen pohjoispää. Vaikka valtioneuvoston talo on moderni rakennus, sen tilojen jaottelu noudattelee entisen Berliinin kaupunkilinnan Lustgartenin puoleista osaa. Rakennuksen porraskäytävän ikkunoita koristavat Walter Womackan lasimaalaukset Saksan työväenliikkeen historiasta. Talo sisältää muitakin taideteoksia.[1]

Rakennuksen julkisivuun on sisällytetty ainoa vanhasta kaupunkilinnasta säilytetty osa, niin sanottu Liebknecht-portaali, eli portaali, jonka parvekkeella seisten Karl Liebknecht oli vallankumouksen aikana 9. marraskuuta 1918 julistanut sosialistisen tasavallan perustetuksi. Portaali oli otettu talteen, kun muu linna purettiin 1950 ja se pystytettiin uudelleen osaksi valtioneuvoston taloa. Sen tarkoitus oli kytkeä symbolisesti DDR:n valtiolliset instituutiot osaksi vanhempaa vallankumouksen traditiota.[1]

Saksan liittokanslerin virasto toimi rakennuksessa kaksi vuotta 1999–2001 ennen nykyisen Bundeskanzleramtin valmistumista.[2] Vuodesta 2006 rakennusta on käyttänyt European School of Management and Technology.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Staatsratsgebäude (saksaksi) Denkmale in Berlin: Denkmaldatenbank. Viitattu 13.8.2014.
  2. Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 17. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]