Sotakuukausipalkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sotakuukausipalkka on korvaus, jota valtio voi maksaa sotapalveluksessa olosta.

Suomessa sotakuukausipalkkaa on maksettu talvi- ja jatkosodan aikana sotapalveluksessa olevien miesten perheille.[1] Palveluksessa oleville reserviläisille ja asevelvollisille maksettiin päivärahaa. Talvisodan aikana ennen helmikuuta 1940 perheille maksettiin sotilasavustusta. Puolustusministeriö antoi päätöksen sotakuukausipalkan maksamisesta 14. helmikuuta 1940.[2]

Sekä sotakuukausipalkka että päiväraha olivat sidoksissa sotilasarvoon.[3] Sotakuukausipalkkaa täydennettiin lisäyksellä sekä huoltorahalla.[4] Kunnissa asiaa hoitivat erityiset sotakuukausipalkkalautakunnat. Palkan maksu hoidettiin postisiirrolla, joka oli otettu käyttöön vuonna 1939.[5]

Sotakuukausipalkkaa sivuavia kysymyksiä liittyi myös suomalaisissa kauppalaivoissa palveleviin merimiehiin: Huhtikuun alusta 1942 lähtien heille voitiin maksaa peruspalkkansa lisäksi viidesosa sotakuukausipalkasta sen maan valuutassa, jonka satamassa alus oli palkkapäivänä.[6]

Yhdistyneessä kuningaskunnassa annettiin kolme viikkoa sodanjulistuksen jälkeen, 25. syyskuuta 1939, sotilaiden omaisten avustamisesta Service Dependants′ Allowance -säädös, joka myötäili aiempia Marriage Allowance -säädöksiä.[7]

Yhdysvalloissa avustusta sotivien miesten perheille alettiin suunnitella Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen. Presidentti vahvisti Servicemen's Dependents Allowance Act -lain 23. kesäkuuta 1942 ja avustuksia suunniteltiin ensin maksettavan marraskuun 1942 alusta, mutta lainmuutoksella maksatusta aikaistettiin syyskuun alkuun 1942.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grossman, Harry: Administration of Family Allowances for Men in Military Service. Cornell Law Review, November 1943, 29. vsk, nro 2, s. 217-232. Artikkelin verkkoversio.
  • Kekkonen, Urho: Siirtoväelle tärkeätä viimeaikaista lainsäädäntöämme Urho Kekkosen julkaistu tuotanto. 1940. Doria. Viitattu 12.11.2022.
  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.
  • Merimiehelle ulkomaan valuutassa maksettava palkka. Merenkulkuhallituksen tiedonantoja 1942, 1943, XXV. vsk, s. 83. Helsinki: Merenkulkuhallitus.
  • Sinerma, Martti ym. (toim.): ”Sotilaan perheen taloudellinen tuki”, Nainen sodassa: kotona ja rintamalla 1939-1945 Suomen vapauden puolesta, s. 444. Helsinki: Valitut palat - Reader's Digest, 1995. ISBN 951-584-079-1.
  • Puolustusministeriön ohjeet sotakuukausipalkan, sen lisäyksen ja huoltorahan suorituksia tarkastettaessa noudatettavasta menettelystä. Pl.M.K.D.1172/17.3.1942. Helsinki: Puolustusministeriö, 1942.
  • Watts, Martin: The Royal Marines and the war at sea 1939-45. Stroud, Gloucestershire: Amberley Publishing, 2018. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 587
  2. Kekkonen 1940
  3. Nainen sodassa 1995, 444
  4. Puolustusministeriön ohjeet sotakuukausipalkan, sen lisäyksen ja huoltorahan suorituksia tarkastettaessa noudatettavasta menettelystä. Pl.M.K.D.1172/17.3.1942. Helsinki: Puolustusministeriö, 1942.
  5. Pietiäinen, Jukka-Pekka: Suomen postin historia 2. osa, s. 146. Helsinki: Posti- ja telelaitos, 1988. ISBN 951-47-1066-5.
  6. Merimiehelle ulkomaan valuutassa maksettava palkka. Merenkulkuhallituksen tiedonantoja 1942, 1943, XXV. vsk, s. 83. Helsinki: Merenkulkuhallitus.
  7. Watts 2018
  8. Grossman 1943, 217