Sormenjäljet rikostutkinnassa
Sormenjälkiä käytetään rikostutkimuksessa tunnistamaan ihmisiä.
Sormenjälkiä on käytetty rikostutkinnassa 1890-luvulta lähtien. Ihmisiltä jää sormienjälkiä kaikkialle, ja niiden avulla poliisi voi selvittää rikospaikalla olleiden henkilöiden henkilöllisyyden. Yleensä sormenjälkiä jää tasaisille pinnoille, kuten lasiin. Nykyään sormenjälkiä voidaan kuitenkin löytää jopa ruumiista SERS-teknologian avulla. SERS perustuu laserin, ramansironnan ja nanohiukkasten käyttöön.[1][2]
Tehokkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltalainen Urban Institute's Justice Policy Center huomasi tutkimuksessaan, että DNA-todisteet ratkaisivat omaisuusrikoksia kaksi kertaa paremmin kuin sormenjälkiin tai silminnäkijöihin perustuvat todisteet. Vertaillessaan pelkästään DNA:ta ja sormenjälkiä ryhmä totesi, että DNA oli viisi kertaa tehokkaampi epäillyn löytämisessä ja johti yhdeksän kertaa useammin pidätykseen.[3] Toisaalta on taas sanottu, että sormenjälkien avulla ratkaistaan noin kymmenen kertaa enemmän rikoksia kuin DNA:n avulla. Sormenjäljet ovatkin yhä halvin ja luotettavin yksittäinen tapa tunnistaa ihminen.[4]
Täysin luotettava tunnistus ei kuitenkaan ole, kuten ei DNA-tutkimuskaan, koska tulkinnan tekee ihminen. Tulkintaan voivat vaikuttaa taustatiedot.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tappajan sormenjäljet esiin ruumiista Tiede. 18.05.2008. Viitattu 14.6.2009. [vanhentunut linkki]
- ↑ Scanning corpses reveals killer's fingerprints 10.5.2008. New Scientist. Viitattu 22.7.2009. (englanniksi)
- ↑ DNA More Effective Than Fingerprints in Solving Property Crimes The Urban Institute. 16.6.2008. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 5.7.2009. (englanniksi)
- ↑ DNA or Fingerprinting: Which Is More Reliable? All Criminal Justice Schools. Viitattu 5.7.2009. (englanniksi)
- ↑ Susanna Reinboth, Tulkinnan varassa. Helsingin Sanomat 3.11.2019 (tilaajille)