Rikostutkimus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Irakilainen poliisi asettelee numeroita rikostutkinnan harjoittelussa kuvitteelliselta rikospaikalta löydettyihin kohteisiin.

Rikostutkimus on poliisitoiminnan osa-alue, jonka tarkoituksena on tapahtuneiden rikosten selvittäminen sekä niiden tekijät. Rikostutkimuksen päätyttyä rikostutkija siirtää rikosjutun syyttäjälle, mikäli katsoo sen rikoslain mukaan aiheelliseksi. Rikostutkija on velvollinen siirtämään jutun syyttäjälle, mikäli tapahtunut rikos on yleisen syytteen alainen, mutta lievempiin asianomistajarikoksiin voidaan soveltaa sovittelua. Rikostutkimus tarkoittaa entistä rikospoliisia, joka on nykyisin vanhentunut nimitys, koska poliisitoimi ja syyttäjälaitos on erotettu omiksi erillisiksi organisaatioikseen.

Rikostutkimus on yleensä jälkikäteistä (repressiivistä), eli se ajoittuu rikoksen tekohetken jälkeiseen aikaan, mutta se voi olla ennalta ehkäisevää (preventiivistä) kohdistuessaan esimerkiksi jo tunnettujen rikoksentekijöiden valvontaan ja yleisön opastamiseen varautumaan rikoksien varalle.

Tekninen rikostutkinta on rikostutkimukseen liittyvän materiaalin hankkimista rikospaikalta. Joskus siihen luetaan myös saadun materiaalin tieteellinen tutkimus eli forensinen tiede.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pieni Tietosanakirja III, s. 720. Rikospoliisi. Helsinki: Otava, 1951.
  • Tietojätti 2000, s. 716. Rikostutkimus. Jyväskylä: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5809-x.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karl Linderborg: Kriminalistiikka : Peruskäsitteet ja rikostutkinta 2012. Helsingin yliopisto. Viitattu 15.12.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]