Kalliopäästäinen
| Kalliopäästäinen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Soricomorpha |
| Heimo: | Päästäiset Soricidae |
| Alaheimo: | Varsinaiset päästäiset Soricinae |
| Suku: | Sorex |
| Laji: | dispar |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Sorex dispar |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Kalliopäästäisen levinneisyys |
|
| Alalajit [3] | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Kalliopäästäinen (Sorex dispar) on Appalakkien vuoristossa elävä pienikokoinen päästäislaji. Vaikeapääsyisen elinympäristönsä vuoksi sen käyttäytymisestä ja kannan koosta tiedetään hyvin vähän.[1][2] Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi ”pitkähäntäpäästäistä”.[4]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliopäästäinen on 4,5–10 senttimetrin pituinen ja painaa 4–6 grammaa. Sillä on pitkä kuono, pienet silmät sekä pitkä ja paksu häntä, jonka pituus on 2,5–8 senttimetriä. Kalliopäästäisen turkki on tummanharmaa ja vatsapuolelta hivenen vaaleampi kuin selkäpuolelta. Hampaat ovat terävät ja usein tahraiset.[2]
Kalliopäästäinen ja sen lähisukulainen nokipäästäinen (Sorex fumeus) sekoitetaan usein toisiinsa. Ne muistuttavat ulkomuodoltaan suuresti toisiaan ja elävät osittain samoilla alueilla. Kalliopäästäinen on kuitenkin ruumiinrakenteeltaan hoikempi, ja sillä on pitempi häntä.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliopäästäistä tavataan Appalakkien vuoristossa Pohjois-Amerikan itäosissa. Sen levinneisyysalue ulottuu pohjoisessa Nova Scotiaan ja New Brunswickiin ja etelässä Tennesseen itäosiin ja Pohjois-Carolinaan.[1][2]
Gaspén niemimaalla elävä gaspenpäästäinen (Sorex gaspensis) on läheistä sukua kalliopäästäiselle ja se luokitellaan toisinaan samaan lajiin kuuluvaksi.[1][5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliopäästäinen on sopeutunut elämään hyvin erilaisissa korkeuksissa ja kasvillisuusvyöhykkeillä.[2] Se viihtyy kuitenkin parhaiten vuoristojen vyörysorakerrostumissa ja louhikoissa, yleensä viileänkosteissa lehti- ja sekametsissä ja vuoristopurojen läheisyydessä. Se voi elää myös keinosorassa teiden ja avolouhosten liepeillä.[1][2] Se viettää suuren osan elämästään maan alla kivenlohkareiden väliin jäävissä onkaloissa.[1]
Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliopäästäinen on aktiivinen kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina. Se elää tavallisesti yksinään eikä päästä lajitovereita lähelleen. Suurin osa sen ajasta kuluu ravinnon keräämiseen. Sen elinpiiri on ilmeisesti 1 000–4 000 neliömetrin laajuinen.[2]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliopäästäisten lisääntymiskäyttäytymisestä tiedetään hyvin vähän. Lisääntymisaika kestää huhtikuusta elokuuhun, ja naaraalla on yleensä useita poikueita vuoden aikana. Naaras synnyttää kerralla 4–7 karvatonta ja täysin avutonta poikasta. Pesä on vuorattu ruohonkorsilla ja lehdillä, ja sen halkaisija on 10–20 senttimetriä. Poikaset poistuvat pesästä ensimmäisen kerran vasta vieroituttuaan emostaan 4–5 viikon kuluttua syntymästä. Ne pysyttelevät kuitenkin emon läheisyydessä vielä muutaman viikon ajan ennen kuin lähtevät omille teilleen.[2]
Kalliopäästäisestä tulee sukukypsä noin vuoden ikäisenä. Muiden päästäisten tapaan se on lyhytikäinen ja elää harvoin yli 18 kuukauden ikäiseksi.[1] Yleensä se joutuu petoeläimen saaliiksi tai kuolee nälkään, äkkinäisiin lämpötilan muutoksiin, tulvan hukuttamana tai tapellessaan toisten päästäisten kanssa.[2]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pienen kokonsa ja vilkkaan aineenvaihduntansa vuoksi kalliopäästäinen tarvitsee jatkuvasti ravintoa. Se saattaa syödä oman painonsa verran ravintoa vuorokaudessa ja voi kuolla nälkään jo muutamassa tunnissa.[1] Se syö lähinnä pieniä selkärangattomia, muun muassa juoksujalkaisia, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, kaksisiipisiä ja sirkkoja.[2]
Suojelu ja uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliopäästäinen on elinvoimainen laji, vaikka sitä pidettiin pitkään harvinaisena vaikeapääsyisen elinympäristönsä vuoksi. Välttääkseen saalistajia se etsii ravintoa öisin ja pysyttelee metsän pohjakerroksen kätkössä. Myös sen paha haju pitää todennäköisesti osan petoeläimistä loitolla.[2] Ihminen on toistaiseksi uhannut kalliopäästäisen olemassaoloa vain paikallisesti rakentamalla vuorten rinteille hiihtokeskuksia.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i NatureServe (Whittaker, J.C., Hammerson, G., Master, L. & Norris, S.J.): Sorex dispar IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Jonathan Burian: Sorex dispar – Long-tailed shrew Animal Diversity Web. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 13.11.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Sorex (Otisorex) dispar Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 9.2.2012. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) luomus.fi. 2008. Viitattu 13.11.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Sorex (Otisorex) gaspensis Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)
|