Sokkojuoksiaiset
| Sokkojuoksiaiset | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Tuhatjalkaiset Myriapoda |
| Luokka: |
Sokkojuoksiaiset Symphyla Ryder, 1880 |
| Heimot[1] | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Sokkojuoksiaiset[2] eli kääpiöjuoksijaiset[1] (Symphyla) on yksi tuhatjalkaisten neljästä lahkosta. Sen kahdesta heimosta tunnetaan kaikkiaan noin 200 lajia, mutta kokonaislajimäärän arvellaan olevan noin 500.[3] Ryhmän fossiiliaineisto on äärimmäisen niukkaa ja muodostuu vain muutamasta tertiäärikautisesta meripihkaan säilyneestä yksilöstä.[4]
Tuntomerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sokkojuoksiaiset ovat pieniä, yleensä 2–8 mm pitkiä, täysin tai lähes pigmentittömiä ja poikkeuksetta silmättömiä eläimiä. Niiden pitkänomainen ja litteä ruumis muodostuu jaokkeista, joissa on paria jaoketta lukuun ottamatta yksi kaksi raajaa kussakin. Raajapareja on kaksitoista, joista ensimmäinen pari on muita lyhyempi tai lähes tynkämäinen. Lisäksi toiseksi takimmaisessa jaokkeessa on selvä parillinen perälisäke ja takimmaisessa jaokkeessa rauhasnystyt. Sokkojuoksiaisten pää on sydämenmuotoinen ja pyöreähkö. Tuntosarvet ovat pitkät. Suuosat muodostuvat yhdestä parista yläleukoja sekä kahdesta parista alaleukoja. Naaraiden suuontelossa on erityisiä taskuja, joilla on merkitystä lisääntymistapahtumassa. Juoksujalkaisille tyypillisiä leukaraajoja ei ole, ja sokkojuoksiaisten iho on ohut ja pehmeä.[5][6]
Ilmeisesti ainoastaan päässä on hengitystä varten hengitysaukot, ja niihin liittyvä ilmaputkisto ulottuu vain vartalon etuosaan. Muutoin kaasujenvaihto tapahtunee eläimen ihon läpi kuoren ohuemmista kohdista. Verenkierto on avoin, ja sen toiminnasta vastaa pitkänomainen sydän.[6]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sokkojuoksiaiset ovat yleisiä maaperän pintakerroksessa, ja joskus niitä voi tavata myös lahoavasta puusta. Juoksiaiset eivät kykene itse kaivamaan käytäviä vaan liikkuvat olemassa olevia käytäviä ja rakoja pitkin. Niiden ruokavalio tunnetaan huonosti, mutta siihen kuuluu luultavasti niin sienirihmastoa, kasvien juuria ja lahoavaa orgaanista ainesta kuin bakteereita ja kuolleita pikkueläimiäkin. Jotkin lajit saalistanevat pieniä selkärangattomia. Ainakin Scutigerella immaculata ja Hanseniella caldaria saattavat runsaslukuisina kasvien juuria syödessään olla puutarhojen tuholaisia. Sokkojuoksiaiset ovat kokoonsa nähden nopeita ja suurimmat lajit saavuttavat liikkuessaan 42 mm/s nopeuden.[6]
Lisääntymistapa on varsin erikoinen. Koiras laskee neljän viikon aikana 150–450 spermapakettia, jotka sijaitsevat maassa lyhyen varren päässä. Ei tiedetä houkutteleeko koiras jollain kemiallisella houkuttimella naaraita pakettien luo vai löytävääkö naaraat paketit sattumalta, mutta sukupuolet eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan. Naaras ohjaa tuntosarvillaan paketin suunsa eteen, puree sen varren poikki ja varastoi paketin suuontelossaan oleviin taskuihin. Yksi naaras voi kerätä useita paketteja kerralla. Muniessaan naaras siirtää munan sukuaukostaan suunsa eteen, asettelee paikoilleen maahan ja hedelmöittää sen vasta sitten. Toukkavaiheita on viisi ja kunkin toukkavaiheen myötä eläimen jaokkeiden ja raajaparien määrä kasvaa aikaisemmasta. Kehitys munasta aikuiseksi kestää kahdesta kahdeksaan kuukautta, lämpötilasta riippuen.[6]
Useimpien sokkosjuoksiaislajien elinaikaa ei tunneta, mutta luultavasti se vaihtelee muutamasta vuodesta jopa seitsemään vuoteen.[6]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sokkojuoksiaisia tavataan lähes koko maailmassa arktisimpia alueita ja vuoristojen huippuja lukuun ottamatta.[6]
Suomesta on tavattu kuusi sokkojuoksiaislajia. Mikään lajeista ei ole uhanalainen, mutta muutamien lajien levinneisyydestä ja elintavoista on liian vähän tietoa luotettavaa arviointia varten.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): ”Eläinkunnan luokittelu”, Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2123. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5. (suomenkielisten nimien lähde)
- ↑ Symphyla Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 9.3.2019.
- ↑ Keys to the Myriapod Universe and Biodiversity Centre International de Myriapodologie. Viitattu 18.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Scheller, Ulf & Wunderlich, Jörg: Two fossil symphylan species, Scutigerella baltica n. sp. and Hanseniella baltica n. sp. (Tracheata, Scutigerellidae), in Baltic amber. Stuttgarter Beiträge zur Naturkunde. Serie B, 30.12.2004, nro 351. Stuttgart: Staatliches Museum für Naturkunde. ISSN 0341-0153. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.5.2012. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Class Symphyla - Symphylans BugGuide. 8.2.2012. Iowa State University Entomology.. Viitattu 18.5.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges Flora och Fauna. Mångfotingar – Myriapoda ISBN 978-91-88506-53-5 s. 301–330.
- ↑ Rassi, P. et al. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Helsinki: Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3805-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.5.2012).
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tree of Life Web Project (englanniksi)