Soi kiitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Soi kiitos
Sakari Kukko
Studioalbumin Soi kiitos kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  2007–2008
 Julkaistu 3. kesäkuuta 2009
 Formaatti CD
 Tyylilaji jazz, maailmanmusiikki
 Kesto 45.06
 Levy-yhtiö Rockadillo Records
Sakari Kukon muut julkaisut
Joulu
2003
Soi kiitos
2009
Valo
2013

Soi kiitos on vuonna 2009 julkaistu Sakari Kukon neljäs sooloalbumi, joka musiikillisesti on jatkoa hänen kahdelle edelliselle hengellisiä sävellyksiä sisältäneelle soololevylleen. Albumi sisältää niistä poiketen ekumenisesti eri kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen musiikkia.[1]

Soi kiitos koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäiset viisi kappaletta on äänitetty keväällä 2007 Kuhmon kirkossa ja loput studiossa vuonna 2008. Kukko ja Kuhmon kirkon urkuja soittava Samuli Mikkonen esiintyvät ensimmäisen osan kappaleilla duona. Samalla tavalla piti alun perin toteuttaa jo vuoden 2001 levy Virret, mutta lopulta sen kokoonpanossa oli mukana myös basisti ja rumpali. Studiossa äänitetty materiaali edustavaa tyyliltään enemmän maailmanmusiikkia ja osalla kappaleista laulaa englanniksi filippiiniläinen laulaja Sheila Surban.[2]

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oi kiitos - Soi kiitos – 3.25 (säv. Leevi Madetoja)
  2. Kiitoksen nöyrän sulle – 3.45 (koraalitoisinto Karjalasta)
  3. Ken kielin voisi kuvaella – 2.24 (säv. Dmitri Bortnjanski)
  4. Kiitos olkoon – 3.41 (koraalitoisinto Savosta)
  5. Sarmis – 8.03 (säv. tuntematon)
  6. My kantele – 4.46 (säv. Kreeta Haapasalo, san. Kleofas Immanuel Nordlund ja Sheila Surban)
  7. Taivaan kellot – 1.54 (säv. Erkki Hermasvuori)
  8. Siipirikkolintu – 2.15 (säv. Kyösti Roth)
  9. Ah johto Herran on parhain – 3.07 (säv. Reino Alho, san. Marja-Terttu Tolamo)
  10. As the deer – 3.44 (säv. Martin J. Nystrom, san. Psalmi 42)
  11. Yahweh, you are near – 3.16 (säv. Dan Schutte)
  12. God rest you merry gentlemen – 1.56 (englantilainen kansanlaulu)
  13. Jeesus 12-vuotisna temppelissä – 3.25 (säv. Eeli Kivinen)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Svengaavia virsiä 16.6.2009. Kirkko & Kaupunki. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 2.10.2014.
  2. Virret, part 2 12.6.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 2.10.2014.