Smolenskin skiitta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isä skeemapappismunkki Jefrem kuvattuna vuonna 1933
Keisarillisten rippilasten isä Georgille teettämä Fabergen valmistama koruristi vuodelta 1915
Isä skeemapappismunkki Jefremin kelja. Vuoteena munkin ruumisarkku jonka kannessa luurangon kuva; kuvan yläreunassa tekstissä mainittu ikoni Kristuksesta kävelemässä veden päällä

Smolenskin skiitta on Laatokan Valamossa oleva sivuluostari eli skiitta.

Smolenskin skiitta rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana; sen rakennuttivat rippi-isälleen pappismunkki Georgille (1871-1947) Venäjän keisarillisen perheen jäsenet, kärjessä suuriruhtinas Nikolai Nikolajevits, tsaarin läheinen sukulainen ja Venäjän armeijan ylipäällikkö, jonka mukana isä Georgi matkusti I maailmansodan rintamalle toimittamaan palveluksia leirikirkossa. Isä Georgi sai luostarin johdolta siunauksen hoitaa tätä sivuluostaria ja asua siellä. Hän noudattikin käskyä kuuliaisesti. Hän sai jo ennen Valamoon paluutaan rippilapsiltaan useitakin kallisarvoisia koruristejä. Hän sai ne mukaansa evakkomatkalle ja nykyään ne ovat Uuden Valamon museossa. Yksi näistä koruristeistä laskettiin hänen mukanaan hautaan. Vuonna 1919 isä Georgi vihittiin jo 48-vuotiaana eli harvinaisen nuorena suureen skeemaan ja hän sai uuden nimen Jefrem.

Vuonna 1927, kun ajanlaskukiistan johdosta edellinen Valamon rippi-isä menetti asemansa, isä Jefremistä tuli hänen seuraajansa. Kaksi vuosikymmentä ja yli raskaan evakkotaipaleen hän sitten hoiti tätä vaativaa tehtävää. Isä Jefrem asui puisessa keljarakennuksessa; hänen vuoteenaan toimi munkin ruumisarkku. Muu sisustus käsitti vain pöydän, kirjahyllyn, kellon, pari kehystettyä valokuvaa munkeista ja muutamia rippilasten lahjoittamia ikoneita, joista kookkain esittää Jeesusta kävelemässä veden päällä auttaen epäuskon hetken vuoksi vajoavaa apostoli Pietaria. Ikoni onnistuttiin evakuoimaan ja se on Heinävedellä. Kylmimmäksi vuodenajaksi isä Jefrem muutti kirkkonsa kryptaan, jossa hänellä oli vuoteenaan samanlainen ruumisarkku kuin keljassaan[1]

Rovasti Arvi Karpov kertoo muistelmissaan, että isä Jefremin tuuletusikkunasta johti lauta erääseen lähipuuhun; tätä lautaa myöten paikalliset oravat, joiden kanssa vanha erakko oli ystävystynyt, kävivät syömässä pähkinöitä astiasta. Myös poikakodin lapsia varten hänellä oli aina purkillinen makeisia, joita hänen rippilapsensa toivat hänelle - joskus jopa Helsingin hienoimmista puodeista asti [1]

Isä Jefremin ehkä tunnetuin ja pisimpään elänyt keisarillinen rippilapsi oli viimeisen tsaarittaren Aleksandra Fjodrovnan tunnetuin hovineito Anna Vyrubova, jonka hän oli vihkinyt ns. salanunnaksi nimellä sisar Maria; salanunna ei käyttänyt nunnan asua muualla kuin luostarissa vieraillessaan mutta eli maailmassa lähes normaalisti - vain nunnan elintapoja noudattaen. Anna Vyrubova, salanunna Maria, vieraili ahkerasti rippi-isänsä luona ennen ja jälkeen luostarin maanpakoa ja joka käynnillään keräsi suuret korilliset metsämarjoja ja sieniä. [2] Isä Jefrem myös rakensi jo varhain kirkkonsa alttarin taakse itselleen haudan, jonka seinät vahvisti kivilatomuksilla.

Isä Jefrem evakuoitiin talvisodan alettua muiden vanhusten mukana Kannonkoskelle ja edelleen Heinävedelle, jossa hän vuonna 1947 kuoli. Sielläkin hänen vuoteenaan toimi munkin ruumisarkku, jossa hänet aikanaan myös haudattiin.Hänen hautansa on Papinniemen hautausmaalla. Poikkeuksellisen metalliristin hänen haudalleen toi eräs hänen rippilapsistaan, nunna Sergia (Komarova).

Smolenskin skiitta on edelleen olemassa; se oli vuosikaudet kylmillään mutta kivirakennuksena se kesti neuvostoajan laiminlyönnin ja osittaisen kaltoin kohtelun riittävän hyvin; vuonna 2008 se on jo varsin hyvin kunnostettu.

Koska isä Jefrem on eräs tunnetuimpia skeemamunkkeja, on hänen kuvansa tavallisin oppikirjoissa; toisesta yhtä tunnetusta skeemamunkista, isä skeemaigumeni Johanneksesta ei pitkään aikaan löydetty kuvaa muussa kuin arkiasussaan; vasta vuonna 2017 löytyi yksi kuva hänestä skeemamunkin täydessä asussa huppuineen mutta kuvan julkaisu on ollut niukkaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Valamo syvimmällä sydämessäni, s. 142 - 146
  2. Saara Finni: Valamo - sinisen kukan saari, s. 176 - 177