Sinuiksi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sinuiksi ry (virallisesti: Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry) on vuonna 1973 perustettu suomalainen ihmisoikeus- sekä sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö. Sinuiksi ry:n tavoitteena on edistää paikallisesti sekä valtakunnallisesti ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista etenkin seksuaalisen suuntautumisen, seksin, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun osalta sekä vaikuttaa yhteiskuntaan ja yleiseen asenne- ja mielipideilmastoon rakentavassa hengessä.[1] Sinuiksi ry:n puheenjohtajana toimii Jari Kuisma (2023-2024)[2].

Sinuiksi ry pyrkii vaikuttamaan valtakunnallisesti mielipideilmastoon ja lainsäädäntöön edistämällä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoajattelua. Sinuiksi ry tarjoaa maksuttomia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka on kohdennettu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluville, heidän läheisilleen sekä ammattilaisille. Sinuiksi ry on jäsen muun muassa ILGA-Europessa, joka on euroopassa toimiva seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava kattojärjestö sekä Setassa.

Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry:llä on ollut historiansa aikana monta nimeä. Sinuiksi ry aloitti toimintansa vuonna 9.4.1973 nimellä Vagabondi ry. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin ravintola Tiiliholvin kabinetissa. Yhdistyksen tarkoitus oli toimia yhdyssiteenä perheettömille ja yksinäisille. Alkuaikoina toiminta oli tietenkin pitkälti maan alla, koska Suomessa oli edelleen voimassa kehotuskielto, joka kielsi julkisen kehottamisen homoseksuaalisiin tekoihin. Toimintaa pyöritettiin alkuaikoina jäsenien kodeissa.[3]

yhdistys päätti järjestää naamiaiset heti 12.4.1973. Naamiaisista suuri menestys ja yhdistys huomasi että se mitä sateenkaari-ihmiset kaipaavat on tapaamisia, yhteisoloa, tanssia ja viihdettä. Tampereella järjestettiinkin sateenkaari-ihmisille omia tanssi-iltoja, joita pidettiin ympäri Tamperetta aina sen mukaan mikä ravintola suostui ottamaan vastaan 100–150 sateenkaarikansalaista.[3]

Tanssi-illat kerryttivät yhdistyksen rahavarantoja niin, että Vagabondi ry pystyi ostamaan itselleen huoneiston Hämeenpuisto 41:stä, joka toimikin yhdistyksen toimistona aina vuoden 2006 loppuun saakka. Tanssi-iltojen kierrättäminen ympäri Tamperetta alkoi kuitenkin 90-luvun alussa uuvuttaa niin järjestäjiä kuin myös yleisöäkin, joten yhdistys päätti sijoittaa varojaan ja ostaa Tampereelta oman ravintola-yökerhon — Club Mixein.[3]

Historiaan kuuluu tietenkin myös erilaiset suuret tapahtumat, kuten Leimautumispäivät, valtakunnalliset Vapautuspäivät sekä Tampere Pride 2005. Suomen Pride-tapahtuma järjestettiin Tampereella vuonna 2005. Tapahtuman teemana oli ”Onks noi niitä?!” ja sen aikana järjestettiin taidenäyttelyitä, erilaisia tapaamisia, mahtavia bileitä ja paljon muuta oheisaktiviteettia.[3]

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 2023- Jari Kuisma

Toiminnanjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinuiksi ry:ssä on sen historian aikana toiminut kaksi toiminnanjohtajaa. Mikko Ala-Kapee (os. Väisänen) toimi Sinuiksi ry:n toiminnanjohtajana vuodet 2014-2023. Mikko Ala-Kapeen jälkeen tehtävässä on vuodesta 2023 toiminut Mico Ylimäki.[4]

Tavoitteet ja toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinuiksi ry:n tavoitteena on edistää paikallisesti ja valtakunnallisesti ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista etenkin seksuaalisen suuntautumisen, seksin, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun osalta sekä vaikuttaa yhteiskuntaan ja yleiseen asenne- ja mielipideilmastoon rakentavassa hengessä. Sinuiksi ry ylläpitää myös valtakunnallista Sinuiksi-palvelua, jonka tarkoituksena on tarjota tukea muun muassa seksuaalisen suuntautumisen, seksuaalisuuden, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun ja ihmissuhteiden muodon pohdintaan.[5] Sinuiksi-palvelussa toimii seksologian asiantuntijoita, jotka tarjoavat seksuaalineuvontaa ja -terapiaa.

Vertaisryhmätyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinuiksi ry:n näkyvin toiminta on jo 70-luvulla alkanut vertaisryhmätoiminta. Vertaisryhmät toimivat lähiryhminä, etäryhminä sekä hybridiryhminä. Tampereella kokoontuu yli 20 vertaistukiryhmää, joihin osallistuu yli 600 henkilöä kuukausittain. Vertaistukityötä järjestetään myös erilaisilla chat-alustoilla.[6]

Sinuiksi-palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinuiksi ry ylläpitää valtakunnallista Sinuiksi-palvelua, jonka tarkoituksena on tarjota tukea muun muassa seksuaalisen suuntautumisen, seksuaalisuuden, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun ja ihmissuhteiden muodon pohdintaan.[5] Sinuiksi-palvelussa toimii seksologian asiantuntijoita, jotka tarjoavat seksuaalineuvontaa ja -terapiaa.

Sinuiksi-palveluihin kuuluu:

  • seksuaalineuvonnan ja -terapian asiakasvastaanottotyö yksilöille, perheille ja paris- ja moniskunnille.
  • Konsultaatiotuki ammattilaisille.
  • Chat-vertaisryhmätyö eri alustoilla.
  • Etsivä työ eri alustoilla.
  • Sekä asiantuntijapalvelut, muun muassa kouluttaminen.

Anonyymi hiv-pikatestaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinuiksi ry järjestää kerran kuukaudessa anonyymia hiv-pikatestausta yhteistyössä Hivpointin kanssa. Testaustilanteet ovat maksuttomia, anonyymeja ja ne toteutetaan ilman ajanvarausta. Käynneistä ei tehdä kirjauksia. Testaukset on suunnattu erityisesti seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluville henkilöille.

  1. Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry. Viitattu 26.6.2024.
  2. Hallitus Yhdistys. Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry. Viitattu 26.6.2024.
  3. a b c d Historia Yhdistys. Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry. Viitattu 26.2026.
  4. Yhteystiedot Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry. Viitattu 26.6.2024.
  5. a b Tietoa palvelusta Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry. Viitattu 26.6.2024.
  6. Ryhmätoiminta Toiminta. Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry. Viitattu 26.6.2024.