Sinne missä aamu sarastaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Sinne missä aamu sarastaa”
Mokoma
Singlen ”Sinne missä aamu sarastaa” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Elävien kirjoihin
 Julkaistu 16. tammikuuta 2015[1]
 Formaatti digitaalinen
 Tekijä(t) Mokoma (säv.)
Marko Annala (san.)
 Tuottaja(t) Janne Saksa
 Tyylilaji thrash metal
 Kesto 03.45
 Levy-yhtiö Sakara
Listasijoitukset

Suomi 46. (heinäkuu 2015)[2]

Mokoman muut singlet
”Punamultaa”
2012
”Sinne missä aamu sarastaa”
2015

Sinne missä aamu sarastaa on metalliyhtye Mokoman 16. tammikuuta 2015 julkaistu single.[2] Kappale on yhtyeen helmikuussa 2015 julkaistulta albumilta Elävien kirjoihin.[3] Se nousi radiosoittolistan 88. sijalle huhtikuussa, ja ylsi parhaimmillaan sijalle 46 heinäkuussa.[2] Radio Rockin ”Rautaa vai roskaa” -äänestyksessä 85 prosenttia äänestäjistä antoi sille posiitiivisen arvion.[4]

Yhtyeen laulaja Marko Annala kommentoi Soundin haastattelussa kappaleen syntyä seuraavasti:[5]

»Vietin viime syksynä kaksi viikkoa Pohjan kylässä mökillä sanoittamassa Elävien kirjoihin -biisejä. Se on kohtuullisen pitkä aika olla yksin ja tonkia omaa sisustaan, etenkin kun aihe oli näin raskas, ja jouduinkin välillä suorastaan pakokauhun valtaan muistellessani edeltävää kahta vuotta ja masennuksen syövereitä. Yksi yö jäi kokonaan nukkumatta, sillä omat ajatukset pelottivat niin paljon, että uskalsin sulkea silmäni vasta aamulla. Tämän yön jälkimainingeissa syntyi Sinne missä aamu sarastaa.»

Kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo, jonka ohjasi Vesa Vainio ja kuvasi Tuomas Järvelä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]