Silokallio

Helsingissä Strömsinlahden rannalla oleva Punapaasi-niminen silokallio, jossa näkyvät selvästi viime jääkauden kulutusjäljet; esimerkiksi jäätikön liikesuunta on helposti havaittavissa.

Silokallio on tasainen kalliopinta, jollaiset ovat Suomessa tavallisia. Ne ovat muodostuneet mannerjään virtauksen synnyttäminä jääkauden aikana. Jää hankaa, rikkoo, rouhii, silottaa ja naarmuttaa kalliota. Jää virtaa oman painonsa ansiosta aina jäätikön reunaa kohti ja tempaa mukaansa irtainta maa-ainesta, hiekkaa ja kiveä. Alle jää kalliopinta, joka hioutuu jäätikön alla kulkevan maa-aineksen vaikutuksesta.

Silokallio on loiva tai vaakasuora, koska jää on tasoittanut sen. Sen jään kulkusuunnan vastaisella puolella on monesti jyrkkä lasku, jota jää ei ole kuluttanut (niin sanottu suojasivu). Silokalliossa on jään kulkusuunnan suuntaisia uurteita. Jää muovaa myös kouruja, jotka ovat uurteiden suuntaisia ja loppua kohti leveneviä. Kaarimaisia muotoja ovat jään kulkusuuntaan kuperat ohuet pirstekaarteet ja paksut sirppikourit, jään kulkusuuntaan kuperia ovat sirppimurrokset. Simpukkamurros on molempiin suuntiin kupera, linssin poikkileikkausta muistuttava painuma kalliossa sen huipun kohdalla.

Kuvia

• 
  Porkkalanniemen silokallio.
• 
  Silokallio Kosterhavetin kansallispuistossa Länsi-Ruotsissa.
• 
  Jäätikön uurtamaa kalliota, Observation Rock, Mount Rainier National Park, Washington, Yhdysvallat.
• 
  Serpentiiniä, jota jäätikkö on naarmuttanut, Nunavut, Kanada.

Aiheesta muualla

• Jääkauden jälkiä Yle - Oppiminen. 7.12.2004. Viitattu 2.7.2018.
• Lindström, Salla: 2.1.3 Jääkauden jäljet InterNetix - Otavan Opisto. 2015. Viitattu 2.7.2018.
• Esimerkkejä Tampereen kaupunkiseudun maaperän erityispiirteistä Tampereen seudun taajamageologinen kartoitus- ja kehittämishanke (TAATA). Arkistoitu 2.7.2018. Viitattu 2.7.2018.