Siimajalkaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siimajalkaiset
"Cirripedia", Ernst Haeckelin teoksesta Kunstformen der Natur (1904). Keskellä olevaan taskurapuun tarttuneena parasiittinen Sacculina.
"Cirripedia", Ernst Haeckelin teoksesta Kunstformen der Natur (1904). Keskellä olevaan taskurapuun tarttuneena parasiittinen Sacculina.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Äyriäiset Crustacea
Luokka: Leukajalkaiset Maxillopoda
Alaluokka: Thecostraca
Osaluokka: Siimajalkaiset
Cirripedia
Burmeister, 1834
Ylälahkot ja lahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siimajalkaiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siimajalkaiset Commonsissa

Siimajalkaiset (Cirripedia) ovat meressä eläviä äyriäisiä joista suurin osa viettää aikuiselämänsä alustaan kiinnittyneinä. Heimoja ovat muun muassa hanhenkaulat (Lepadidae), joilla on varsi, ja varrettomat merirokot (Balanidae). Tällä hetkellä tunnetaan noin 1 220 siimajalkaislajia. Nimi "Cirripedia" tulee latinasta ja tarkoittaa "kiharajalkaista". Useita erityisesti veneiden pohjiin kiinnittyviä siimajalkaisia kutsutaan usein merirokoiksi, vaikka ne eivät olisi merirokkojen heimoa.

Merirokkoja Pohjanmeren rannikolta
Nauplius-toukka

Ensimmäisenä siimajalkaisia kattavasti tutki ja luokitteli Charles Darwin, joka julkaisi sarjan niitä käsitteleviä monografioita vuosina 1851–1854. Darwin aloitti tutkimuksensa ystävänsä Joseph Dalton Hookerin ehdotuksesta.

Elinkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siimajalkaisilla on kaksi toukkavaihetta. Ensimmäinen on nauplius-vaihe, joka viettää aikansa osana eläinplanktonia, kelluen vedessä kulkien virtojen mukana, syöden ja luoden kuortansa. Tämä vaihe kestää noin kaksi viikkoa (viisi toukkavaiheen kuorenluontia), kunnes naupliustoukka muuttaa muotoaan uivaksi kypristoukaksi ja lopettaa syömisen. Toukka asettuu paikoilleen löydettyään paikan joka vaikuttaa turvalliselta ja hedelmälliseltä. Kun sopiva paikka löytyy, toukka liimaantuu pää edellä alustaan ja muuttuu aikuiseksi. Tyypillisesti se kasvattaa neljä, kuusi tai kahdeksan kovaa panssarilevyä suojaksi ympärilleen. Siimajalkainen viettää loppuelämänsä alustaansa liimaantuneena, käyttäen höyhenmäisiä siimajalkojaan planktonin pyydystämiseen. Siimajalkaisia esiintyy yleensä rannoilla alueilla, jotka paljastuvat laskuveden aikaan.

Aikuinen siimajalkainen jatkaa kasvuaan, mutta ei enää luo kuortaan. Sen sijaan se kasvattaa panssarikuortaan lisäämällä uutta ainetta kuorilevyihin.

Joillain luokan lajeilla on yllä selostetusta täysin poikkeavat elämäntavat. Esimerkiksi Sacculina-suvun eliöt ovat taskuravuissa asuvia ulkoloisia.

Kuten monet selkärangattomat, siimajalkaiset ovat kaksineuvoisia joilla on sekä koiras- että naarasroolit. Siimajalkaiset hedelmöittävät toisebsa (tai itsensä) peniksellä; siimajalkaisen penis on koko eläinkunnan pisin ruumiin kokoon suhteutettuna [1].

Siimajalkaiset kiinnittyvät usein ihmisten tekemiin rakenteisiin kuten veneisiin ja laitureihin aiheuttaen joskus vaurioita. Erityisesti laivoille siimajalkaiset ovat haitallisia, sillä pohjaan kiinnittyneinä ne kasvattavat veden vastusta ja siten polttoaineen kulutusta. Joitakin lajeja, ainakin Mitella pollicipes ja Pollicipes cornucopia, käytetään ihmisruoaksi etenkin Ranskassa ja Espanjassa.[2] [3]

Suomen merirokko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Merirokko

Ainoa Suomen rannikolla elävä siimajalkainen on Itämereen 1840-luvulla tulokaslajina saapunut merirokko (Amphibalanus improvisus). Merirokko on alun perin amerikkalainen tai australialainen laji, joka on laivojen rungoilla levinnyt ympäri maailmaa. Muualla se viihtyy erityisesti vähäsuolaisissa jokisuissa.

Kansanperinnettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoposkihanhien englanninkielinen nimi barnacle goose tulee vanhasta eurooppalaisesta uskomuksesta, että hanhet syntyvät hanhenkauloista (Pollicipes polymerus). Hanhien untuvikkoja ei koskaan nähty, sillä hanhet pesivät kaukana Jäämeren rannikkoseuduilla. Koska hanhenkaulat ovat mereneläviä, laskettiin myös hanhet kaloiksi, joita voitiin syödä perjantaisin katolisen paaston alkaessalähde?.

Pollicipes cornucopia -hanhenkaula

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barnacle general biology Museum Victoria.
  2. Spainish barnacles IberiaNature.com (artikkeli siimajalkaisista Espanjassa, niiden keräämisestä ja käytöstä ruokana).
  3. Hanhenkaulat Raholan ruokasanasto

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bay Barnacle vattenkikaren.se (englanniksi) (merirokko; mm. kuva)
  • Keith Davey: Barnacles (mm. havainnollisia kuvia eri kehitysvaiheista). Life on Australian seashores. Marine Education Society of Australasia. (englanniksi)