Shahram Amiri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shahram Amiri vuonna 2010.

Shahram Amiri (1977 Iran[1]elokuu 2016 Iran) oli iranilainen ydintutkija, jota Iranin hallitus syytti Iranin ydinohjelmaa koskevia tietojen luovuttamisesta Yhdysvalloille. Korkeimpaan oikeuteen tehty valitus ei tuottanut tulosta, ja hänet teloitettiin Iranin lain mukaan. Hän oli työskennellyt yhteistyössä Iranin puolustusministeriön kanssa. Hän puolustautui sillä, että katoaminen vuonna 2009 johtui siitä, että CIA oli kaapannut hänet pyhiinvaellusmatkalla Saudi-Arabiassa. Hänellä ei sanojensa mukaan ollut luottamuksellisia tietoja.[2]

Amiri pääsi pakenemaan kaappaajilta ja sai kotimaahan palattuaan sankarin vastaanoton, mutta hänet pidätettiin 2011, ja hän joutui maanpetoksesta syytettynä oikeuteen. Yhdysvaltojen mukaan hän oli maassa vapaaehtoisesti.[2]

Hirttäminen[1] tapahtui todennäköisesti jo 2. elokuuta 2016, mutta siitä ilmoitettiin vasta 7. elokuuta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Iranian nuclear scientist Shahram Amiri executed for treason bbc.co.uk. 7.8.2016. Viitattu 7.8.2016. (englanniksi)
  2. a b c Mikko Kuusisalo: Iran teloitti vakoilusta syytetyn ydintutkijan Yle.fi, uutiset. 7.8.2016. Viitattu 7.8.2016.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.