Ruokamarkkinat

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Sesto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruokavaraston logo.svg
Sesto.JPG
Seston Etujatti.jpg

Ruokamarkkinat Oy oli Wihurin tytäryhtiö, joka perustettiin Turussa vuonna 1976. Yhtiö aloitti toimintansa Ruokamarkkinat-myymälöillä, joiden markkinaosuus Turun seudulla oli suuri.

Yhtiön historia ulottuu vuoteen 1970, jolloin liikemiehet Jarkko Koli ja Jaakko Kurila perustivat ensimmäiset täyden palvelun Ruokamarkkinat-myymälät. Vuonna 1982 perustettiin ensimmäiset Ruokavarasto-laatikkomyymälät. Viimeinen Ruokamarkkinat-myymälä suljettiin vuonna 1989.[1]

Wihuri osti Ruokamarkkinat vuonna 1988 ja toiminta laajeni merkittävästi sen ostaessa Sesto-ketjun Stockmannilta, mukana myös Seston Etujätit.

Vähittäismyyntiketjut liitettiin 2005 osaksi uutta Tradeka-yhtiötä ja Wihurista tuli Tradekan kolmanneksi suurin omistaja, jonka jälkeen Ruokamarkkinoiden ketjubrändit muuttuivat Tradekan brändeiksi. Ruokamarkkinat-yhtiön toiminta lakkasi vuonna 2007 yhtiön sulautuessa Wihuriin.

Ketjut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruokavarasto oli lähikauppaketju, jonka myymälämäärä vaihteli n. 130:n ja 210:n välillä. Sen myymälät muutettiin Siwa-lähikaupoiksi ja kooltaan suurimmat Valintatalo-supermarketeiksi. Vuonna 1998 Ruokavaraston pohjoisin myymälä sijaitsi Rovaniemellä.[2]
  • Sesto oli Stockmannin vuonna 1962 perustama marketketju, joka siirtyi Ruokamarkkinoiden omistukseen vuonna 1999. Sestot muutettiin Valintatalo-supermarketeiksi lukuun ottamatta Forumin Sestoa, joka oli muutettu S-marketiksi (lisäksi Olarin S-market laajeni Seston liiketilaan), Tehtaankadun Sesto puolestaan muutettiin Siwaksi. Sesto-ketjuun kuului vuonna 1998 14 myymälää.[3]
  • Etujätti (aluksi Seston Etujätti) oli hypermarkettiketju. Etujättejä oli vuonna 1998 viisi[3]. Kolme Etujättiä (Kaarinassa, Lappeenrannassa ja Turun Kupittaalla) ja Mäntsälän Sesto muutettiin Euromarket-hypermarketeiksi. Vantaan Tammistossa sijainnut Etujätti muutettiin osittain Wihurin Metro-pikatukkuliikkeeksi, jolloin myös samassa rakennuksessa toimineet Stockmann Outlet ja Hobby Hall saivat runsaasti lisätilaa. Espoon Friisilän Etujätti myytiin muualle, minkä jälkeen sen paikalla toimi Budget Sport ja Konebox, nykyisin SuperPark-sisähuvipuisto.

Sesto-myymälät ja Seston Etujätit vuonna 1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Espoo
    • Friisilä (Etujätti)
    • Lähderanta
    • Olari
  • Jyväskylä (Etujätti)
  • Helsinki
    • Annankatu
    • Eino Leinon katu
    • Forum
    • Lauttasaari
    • Megahertsi
    • Mellunmäki
    • Puistola
    • Reimarla
    • Tehtaankatu
    • Vaasankatu
  • Kauniainen
  • Pirkkala (Etujätti)
  • Tampere (Etujätti)
    • Linnainmaa
    • Lielahti
  • Turku
    • Länsikeskus (Etujätti)
    • Kupittaa (Etujätti)
  • Vantaa
    • Tammisto (Etujätti)
    • Tikkurila
  • Pori (Ruokavarasto)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]