Seleniitti
Seleniitti (SeO32-) on anioni, joka muodostuu seleenihapokkeen protolysoituessa. Myös seleenihapokkeen suolat sisältävät seleniitti-anionin ja niitä kutsutaan seleniiteiksi. Seleniitit toimivat seleenin lähteinä esimerkiksi kasveille.
Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seleniitti-ioni on muodoltaan pyramidimainen ja seleeniatomi on pyramidin huippu. Seleenin ja happiatomien väliset etäisyydet ovat 1,72 Å. Seleniittianionin rakenteessa seleeniatomilla on vapaa elektronipari, joka toimii kiinteissä seleniiteissä "näkymättömän" ligandin tavoin, mikä vaikuttaa niiden kiderakenteeseen.[1][2]
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seleniitti-ioni muistuttaa ominaisuuksiltaan isomorfista sulfiitti-ionia, mutta on voimakkaampi hapetin. Happamissa olosuhteissa seleniitti-ioni esiintyy vetyseleniitti-ioneina (HSeO3-), ja tällaisia liuoksia kuumennettaessa muodostuu diseleniitti-ioneja (Se2O52-). Vetyseleniiteistä ainoastaan skandiumvetyseleniitin rakenne tunnetaan hyvin.[1][3][4]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seleniittejä voidaan valmistaa neutraloimalla seleenihapoketta metallioksideilla tai -hydroksideilla. Useita seleniittejä saadaan myös kuumentamalla seleenidioksidia metallioksidin kanssa.[1][3][4][5]
- Na2O + Se2 → Na2SeO3
Seleniittejä käytetään muun muassa lannoitteissa ja natrium-, sinkki-, ja bariumseleniittejä lasinvalmistuksessa.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 583. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.12.2010). (englanniksi)
- ↑ Francesco A. Devillanova: Handbook of chalcogen chemistry, s. 354. RSCPublishing, 2007. ISBN 978-0-85404-366-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.12.2010). (englanniksi)
- ↑ a b J. E. Hoffmann & M. G. King : "Selenium and Selenium Compounds", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001.
- ↑ a b c Bernd E. Langner: "Selenium and Selenium Compounds", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002.
- ↑ N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 778. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1992. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)