Seittitakiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seittitakiainen
Arctium tomentosum - Keila.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Takiaiset Arctium
Laji: tomentosum
Kaksiosainen nimi

Arctium tomentosum
P.Mill.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Seittitakiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Seittitakiainen Commonsissa

Seittitakiainen (Arctium tomentosum) on suurikokoinen joutomaiden asterikasvi. Se on Suomen yleisin takiaislaji, mutta takiaiset risteytyvät helposti, eikä lajinmääritys ole aina helppoa.[1] Seittitakiainen risteytyy sekä isotakiaisen (Arctium lappa) että pikkutakiaisen (Arctium minus) kanssa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seittitakiainen kasvaa 50–120 cm korkeaksi. Sen lehdet ovat suuret, kolmiomaiset ja aaltoilevareunaiset. Lehtiruodit ovat punertavat. Kukinnossa on usein vaaleaa seittiä. Kukat ovat purppuranväriset, siemenkehto harmahtavanvihreä ja piikkinen.

Elinympäristö ja levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seittitakiainen kasvaa tavallisesti erilaisilla vahvasti ihmisvaikutteisilla kasvupaikoilla, kuten teiden varsilla, kaupunkien joutomailla ja metsiköissä.[2]

Seittitakiaista tavataan laajalti Keski-Euroopasta Keski-Aasiaan ulottuvalla alueella sekä paikoitellen muuallakin. Lajia tavataan myös vieraslajina Pohjois-Amerikassa.[3] Suomessa seittitakiaista tavataan etenkin Etelä-Suomessa sekä jonkin verran aina Tornion ja Oulun korkeudelle asti. Muun muassa Uudellamaalla laji on hyvinkin yleinen.[4]

Seittitakiainen on Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa muinaistulokas tai varhainen uustulokas. Suomessa laji on etelässä todennäköisesti muinaistulokas, mutta Keski- ja Pohjois-Suomessa luultavimmin uustulokas.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seittitakiaisen juurta voi syödä keitettynä. Sen lehtiä on käytetty rohdoksena.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eliaksen yrttitarha (Internet Archive)
  2. a b Suominen, J. & Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. (toim.): Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1993. ISBN 951-45-6373-5.
  3. Den virtuella floran: Ullkardborre (Arctium tomentosum) — Norra halvklotet (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 30.11.2021.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2018: Seittitakiainen (Arctium tomentosum) (levinneisyyskartta) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 30.11.2021.
  5. Yrttitarha.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]