Segelföreningen i Björneborg

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
BSF:n kyltti Kallossa, Mäntyluodossa. Taustalla näkyy BSF:n kotisatamaa.

Segelföreningen i Björneborg, lyhenteeltään BSF, on Porissa vuonna 1856 perustettu purjehdusseura. Edelleen hyvin aktiivisesti toimiva, Yli 500 jäseninen seura on Suomen urheiluseuroista vanhin. Sen kotisatama sijaitsee Porin Mäntyluodossa, Kallon alueella. Kotisatama koostuu muun muassa venesatamasta, ravintolapaviljongista, rantamakasiineista ja majakkasaunasta.

Seuran perimmäisenä tavoitteena on edistää purjehdus- sekä veneilyharrastamista sekä niiden vaatimia taitoja, ja jäsentensä venetuntemusta. 520 jäsenen lisäksi BSF:ään kuuluu vuoden 2017 alkupuoliskon tietojen mukaan 33 purjevenettä, 23 moottorivenettä ja 28 kevytvenettä.

BSF perustettiin aikoinaan Gustaf Sohlströmin aloitteesta, sillä hän sai seuran perustamiseen kipinän nähtyään Englannin vierailunsa aikana Brightonin purjehduskilpailut. Seuran perustamisesta päätettiin lopullisesti kahdeksan miehen kesken 26. tammikuuta 1856 Hotelli Otavan tiloissa, Porin keskustassa.

Seuran syntyhistorian ensimetrit sijoittuvat Venäläisvallan hallintoaikaan, jolloin vallanpitäjät olivat huolissaan suomalaisten itsenäistymispyrkimyksistä. Erityisesti urheilu ja seuratoiminta oli suurennuslasin alla, koska venäläiset epäilivät että urheiluseuratoiminta lietsoo kansallistunteita.

Alun perin seuran jäsenmaksu oli yksi hopearupla. Nykyisin maksu on 90 euron suuruinen.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Risto Ennekari: 150 vuotta myötätuulessa - 150 år i medvind. Segelföreningen i Björneborg BSF r.f 1856–2006.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]