Schleitheimin tunnustus
Schleitheimin tunnustus oli Sveitsin anabaptistien noin vuonna 1527 Schleitheimissä laadittu tunnustus, jonka seitsemään artiklaan on koottu anabaptistien oppeja, joita siis ainakin osa Sveitsin anabaptisteista noudatti. Laatinutta kokousta johti Michael Sattler.[1]
Artiklojen sisältö tiivistettynä:
I. Kaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oltiin yksimielisiä siitä, että kaste on annettava kaikille, jotka katumuksessa ovat muuttaneet elämänsä ja todella uskovat. Tähän liittyy myös paavilta saadun lapsikasteen hylkääminen. Tässä anabaptistit viittaavat Raamattuun ja apostolien esimerkkiin.[2]
II. Panna (Erottaminen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erottamista syntiä tehneitä seurakunnan jäseniä vastaan on käytettävä kolmiasteisena, missä viitataan Matteuksen evankeliumin 18. lukuun.[3]
III. Leivänmurto (Ehtoollinen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ehtoollinen on muistoateria. Siihen osallistuvien pitää ensin olla kastettuja ollakseen yhdistyneitä Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa, jonka pää Kristus on. Ehtoolliseen osallistuvilla on oltava yksi Jumala, yksi usko, yksi kaste ja yksi henki.[3]
IV. Erottautuminen pahasta (Maailmasta eroaminen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tosi uskovaisten on seurakuntana erotuttava kaikesta pahasta, mitä Saatana on maailmaan istuttanut, ja kaikesta 'paavillisesta hapatuksesta' eli käytännössä katolisista menoista. Tosi uskovan tulisi inhota ja karttaa kaikkea, mikä ei liity Jumalaan ja Kristukseen. Myös aseen käyttö on kiellettyä, Kristus kun on sanonut, ettei pahalle tule tehdä vastarintaa.[4]
V. Kirkon Pastorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seurakunnalla on oltava Paavalin järjestyksen mukaan yksi paimen, jonka tulee suorittaa kaikki hengelliset tehtävät. Seurakunnan on huolehdittava hänestä, sillä evankeliumin julistajan on saatava elatuksensa evankeliumista. Seurakunnan on kuitenkin valvottava paimentaan ja erotettava tämä, mikäli hän lankeaa syntiin.[5]
VI. Miekka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esivalta eli 'miekka' on Jumalan järjestys Kristuksen valtakunnan ulkopuolella olevaa maailmaa varten, jotta se rankaisisi pahantekijöitä ja suojelisi heikkoja. Kristuksessa eläville kuuluu kuitenkin vain seurakunnan pannarangaistus, eivätkä sen jäsenet saa kuulua esivaltaan.[5]
VII. Vala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksimielisesti vastustettiin valan vannomista, koska Kristuksen katsottiin kieltäneen jumalaapelkääviltä kaiken vannomisen.[5]
Näistä kasteopin lisäksi nykyään olevissa vastaavissa liikkeissä korostetaan erityisesti valanvannomiskieltoa sekä asepalveluksesta kieltäytymistä.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Westin, Gunnar: Vapaan kristillisyyden historia. Tikkurila: Ristin Voitto, 1975. ISBN 951-605-288-6.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, s. 98-99.
- ↑ Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, s. 99-100.
- ↑ a b Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, s. 100.
- ↑ Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, s. 100-101.
- ↑ a b c Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, s. 101.
- ↑ Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, s. 102.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Schleitheimin tunnustuksen teksti (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)