San Marinon kapteenivaltionhoitaja

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

San Marinon kapteenivaltionhoitaja (ital. capitano reggente) on San Marinon tasavallan kollektiivinen valtionpäämies. San Marinon suur- ja yleisneuvostossa eli maan parlamentissa valitaan kaksi kapteenivaltionhoitajaa kuuden kuukauden toimikaudeksi.[1] Normaalisti kapteenivaltionhoitajat valitaan vastakkaisista puolueista ja he toimivat tehtävässä vain yhden puolivuotiskauden ajan. Kapteenivaltionhoitajien valinta tapahtuu vuosittain 1. huhtikuuta ja 1. lokakuuta. Tämä perinne on peräisin vuodelta 1243.

Kahden valtionpäämiehen käytäntö on johdettu Rooman tasavallan ajalta, jossa pariin otteeseen oli kolmen hallitsijan triumviraatti. Kapteenivaltionhoitajat vastaavat muinaisen Rooman konsuleja.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

San Marinon kapteenivaltionhoitajuuden perustaminen tapahtui 1200-luvun alkupuoliskolla. Kapteenivaltionhoitajilla oli aluksi tuomaritehtävä, ja maan hallinto oli tuomarijohtoinen. Tuona ajanjaksona kapteenivaltionhoitajia kutsuttiin konsuleiksi antiikin Rooman mallin mukaan. Kaksi ensimmäistä tunnettua konsulia valittiin 12. joulukuuta 1243 suur- ja yleisneuvostossa kuudeksi kuukaudeksi. Samaa käytäntöä noudatetaan nykyäänkin.[1]

Instituution nimi alkoi 1300-luvun lopulla muuttua, kun konsuleiksi otettiin kapteeni ja puolustaja, sitten vuonna 1317 heistä tuli kapteeni ja rehtori. Yhdellä paikalla oli tavallisesti ylemmän luokan edustaja, millä pyrittiin takaamaan tarvittava taito tasavallan hallitsemiseksi, ja toinen paikka kuului työväenluokalle.lähde?

Vuonna 1972 hyväksyttiin laki, joka kumosi kaikki rajoitukset, jotka estivät naisia ​​pyrkimästä kapteenivaltionhoitajan virkaan. Ensimmäinen kapteenivaltionhoitajaksi valittu nainen oli 1. huhtikuuta 1981 virkaan astunut Maria Lea Pedini-Angelini. Huhtikuun 1. päivänä 2017 valittiin ensimmäistä kertaa samanaikaisesti kapteenivaltionhoitajiksi kaksi naista, Vanessa D’Ambrosio ja Mimma Zavoli. He ovat 15. ja 16. naispuoliset kapteenivaltionhoitajat.[2] San Marino onkin maa, jolla on ollut eniten naispuolisia valtionpäämiehiä.

Valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suur- ja yleisneuvosto valitsee kuuden kuukauden välein kapteenivaltionhoitajat, jotka kuuluvat yleensä vastakkaisiin poliittisiin puolueisiin. Tällä pyritään tasapainoon ja yhdenvertaiseen valvontaan. Vaalimenettelyssä noudatetaan vuoden 1945 lakia, joka perustuu pääosin 1600-luvun sääntöihin.

Kapteenivaltionhoitajat valitaan ehdottomalla enemmistöllä. Toinen äänestys järjestetään, jos ehdotonta enemmistöä ei saada ensimmäisellä kierroksella.

Kapteenivaltiohoitajaksi pyrkivän pitää täyttää seuraavat kelpoisuudet:[3]

  • Oltava syntyperäinen San Marinon kansalainen (jus sanguinis)
  • Oltava vähintään 25 vuoden ikäinen
  • Oltava suur- ja yleisneuvoston jäsen
  • Ei ole toiminut kapteenivaltionhoitajana edellisen kolmen vuoden aikana

Valta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteenivaltionhoitajat ovat San Marinon tasavallan valtiopäämiehiä, jotka muodostavat yhden kokonaisuuden. Kapteenivaltionhoitajilla on vastavuoroinen veto-oikeus toistensa viranhoitoa koskeviin päätöksiin.

Kapteenivaltionhoitajat ovat puoluepolitiikan ulkopuolella ja heidän valtansa on pääasiallisesti symbolinen, koska heidän pääasiallinen tehtävänsä on edustaa maata ja taata sen perustuslaillinen järjestys. Kapteenivaltionhoitajat valvovat suur- ja yleisneuvostoa, valtion kongressia ja kahdentoista neuvostoa ilman äänioikeutta tai oikeutta osallistua päätöksiin. Kapteenivaltionhoitajat hajottavat San Marinon parlamentin vaalikauden jälkeen ja muulloinkin, mikäli hallituksen muodostaminen venyy, hallitus ajautuu kriisiin tai kun vakaata hallitusta ei pystytä muodostamaan. Kapteenivaltionhoitajilla on myös valtuudet vahvistaa kaikki suur- ja yleisneuvoston säätämät lait.

Syytesuoja ja kansalaisten oikeus esittää vaatimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteenivaltionhoitajia ei voida asettaa syytteeseen mistään heidän toimikautensa aikana tapahtuneista teoista. Kapteenivaltionhoitajien työtä valvoo vuoden 1499 perustuslain mukaisesti takuurahastopäällikkö, joka käsittelee sääntöjen perustuslaillisuutta, kansalaisoikeuksia koskevan julistuksen tarkistuksen jälkeen. Menettelyn mukaan jokaisella vaaliluetteloon merkityllä kansalaisella on viidentoista päivän kuluessa toimikauden jälkeen oikeus esittää vaatimuksia kapteenivaltionhoitajia vastaan.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b San Marino (myös suomenkielisen nimen lähde) Globalis. Suomen YK-liitto. Viitattu 10.6.2018.
  2. Women Captains Regent San Marino. Viitattu 10.6.2018.
  3. a b Captains Regent San Marino. Viitattu 10.6.2018.