Saladinin linnoitus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saladinin linnoitus
Näkymää linnoituksella.
Näkymää linnoituksella.
Sijainti Kairo, Egypti
Koordinaatit
Rakennustyyppi linnoitus
Perustettu 1176
Rakennuttaja Salah al-Din
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Saladinin linnoitus (arab. Qalat Salah a-Din‎) on linnoitus Egyptin Kairossa kaupungin siluettia hallitsevalla Muqttamin kukkulalla. Nimensä mukaisesti linnoituksen rakennustyöt aloitti Salah al-Din eli länsimaisittain Saladin vuonna 1176 pääkaupunkinsa suojaksi. Sittemmin linnoitusalueelle rakennuttivat myös Egyptin muut hallitsijat, kuten sen suuren moskeijan rakennuttanut Muhammad Ali. Nykyisin suuri osa alueesta on matkailunähtävyyttä ja entisten palatsien tiloissa toimii esimerkiksi museoita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saladinin linnoitus 1800-luvun loppupuoliskolla. Etualalla Kairon hautausalue al-Qarafa.

Salah al-Din eli länsimaisittain Saladin aloitti Saladinin linnoituksen rakennustyöt Muqattamin kukkulalla vuonna 1176. Saladin oli saanut Egyptin sulttaanin arvonimen Bagdadin kalifilta Nur al-Din Zangin kuoltua vuonna 1174 ja sulttaaniksi tultuaan Saladin oli käynnistänyt suuria rakennushankkeita, joiden osa linnoituksen rakennuttaminen oli. Linnoituksen tarkoitus oli suojata nyt nykyistä hahmoaan saavaa Kairoa hyökkäyksiltä ristiretkeläisten Jerusalemin kuningaskunnasta. Linnoitus myös vakiinnutti hallitsijan asemaa estäen jo olemassa olollaan kapinahankkeita.[1] Mamelukit päättivät sittemmin Saladinin perustaman ajubidien dynastian valtakauden Egyptissä ja he rakennuttivat linnoitusalueelle omia palatsejaan ja haaremeja. Linnoitusta laajennettiin myös osmanien valtakaudella, jolloin linnoitusaluetta laajennettiin länteen ja se sai uuden pääportin Bab Al Azab.[2]

Napoleon Bonaparten johtamat ranskalaiset valtasivat linnoituksen vuonna 1798 ja he veivät mukanaan monia linnoitusalueen rakennusten taide-esineitä. Sittemmin Egyptissä hallinnut Muhammad Ali toteutti uusia rakennushankkeita, joihin lukeutui esimerkiksi Muhammad Alin moskeijan rakennuttaminen. Muhammad Alin pojanpoika Ismail siirsi Egyptin hallitsijoiden keskuksen Abadainin palatsiin, jolloin Saladinin linnoituksesta tuli pääasiassa sotilastukikohta. Brittiarmeija käytti sen tiloja toisen maailmansodan aikana ja linnoituksen alueella on edelleen Egyptin asevoimien tiloja. Suurin osa nykyisestä linnoitusalueesta on kuitenkin matkailunähtävyyttä.[2]

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin yllä kohoava Saladinin linnoitus hallitsee nykyisen Kairon siluettia.[1] Nykyinen linnoitusalue voidaan jakaa koilliseen ja lounaiseen osaan. Aluetta ympäröivät korkeat muurit ja tornit. Muurien korkeus on keskimäärin 10 metriä ja korkeimpien tornien 20 metriä.[3] Nykyisen linnoituksen alueella on kolme moskeijaa, joista suurin on Muhammad Alin moskeija. Muhammad Ali rakennutti myös vaimonsa Gawhara Hanemin mukaan nimetyn Gawharan palatsin, joka toimi hallitsijan residenssinä.[4] Monien linnoitusalueen palatsien tiloissa toimii nykyisin esimerkiksi museoita.[2]

Linnoituksen muurissa koristeena esiintynyt kotka esiintyy nykyisin myös Egyptin ja Irakin vaakunoissa. Kotkaa kutsutaan joskus Saladinin kotkaksi ja se kuvaa todennäköisesti partakorppikotkaa. Nimestä huolimatta Saladinin ei tiedetä käyttäneen itse kotkaa symbolinaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Andrei Sergejeff: ”Salah al-Dinin valtakunta”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.
  2. a b c Citadel Lonely Planet. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
  3. Tarek Torky: Citadel of Salah al-Din al-Ayyubi Discover Islamic Art. Museum With No Frontiers. Viitattu 16.5.2019.
  4. Salah El-Din Citadel in Cairo Egypt Travel. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)