Saklina
Saklina (ven. Шаглино, Šaglino) on entinen inkeriläinen kylä, joka kuului Venjoen luterilaisen seurakuntaan. Nykyään se kuuluu hallinnollisesti Leningradin alueen Hatsinan piiriiin.
Saklina sijaitsee Inkereenjoen rannalla. Kylä jakautui kahteen osaan: Suuri-Saklina ja Ahola (Pieni-Saklina). Kylä mainitaan eri nimillä Venäjän 1500-luvun (Zaklinje) ja Ruotsin 1600-luvun (Saklinie, Säglina ödhe, Saglina by, jne) asiakirjoissa. Nimi polveutuu ilmeisesti venäläisistä sanoista "za" - takana, ja "glina" - savi, eli "Savikontaus".[1]
Vuonna 1849 Suuri-Saklinassa asui 77 ihmistä (36 miestä ja 41 naista), ja Aholassa - 46 (25 miestä ja 21 naista), kaikki inkeriläisiä (savakoita).[2]
Maaperältään Saklina oli suokasta alankomaata, sen laajat ja tasaiset pellot pitiviät kylän asukkaat leivässä. Lypsykarjan kasvatus oli pääelinkeinona. Kylässä järjestettiin maataloukursseja,[3] toimi sonniyhdistys ja osuuskauppa. 1900-luvun alusta keskellä kylää oli Saklinan kansakoulu, jossa oppia saivat oman kylän lisäksi joen toisella rannalla olevan Vekkilän, Suuren Ruusovan ja Ryysälän lapset. Koulun pitkäaikaisia opettajia olivat Ida ja Lyyli Myllärinen.
Vuonna 1926 Suuri-Saklinassa oli 50 taloa ja 182 asukasta, niistä 179 henkilöä (49 taloa) - inkeriläisiä, Aholassa 10 taloa ja 31 asukasta, kaikki inkeriläisiä.[4] Kylän yleisin sukunimi oli Närjä, muut suvut olivat Kapanen, Mullo, Myllärinen, ja Suomalainen.
Toisen maailmansodan aikana kylä oli saksalaisjoukkojen miehittämä. Vuosina 1943-1944 inkeriläisiä vietiin Viron kautta Suomeen. Sodan jälkeen osa heistä jäi Suomeen, jotkut pakenivat Ruotsiin. Neuvostoliittoon palanneet eivät vastoin lupauksia päässeet kotikyläänsä, vaan heidät karkotettiin eri puolille Venäjää.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Miettinen, Helena: Kohtalontie. Inkeriläisen Aino Latun myrskyisä elämä. Esoterica, 1993. ISBN 952-9586-13-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kepsu, Saulo: Inkerin pogostat, s. 705. Helsinki: Kotus, 2020. Teoksen verkkoversio.
- ↑ von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements digi.kansalliskirjasto.fi. St.-Petersburg, 1867.
- ↑ Maaseutu. Hatsina. Inkeri, 15.01.1911, nro 3, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Inkeriläisten asuttujen paikkojen luettelo vuosien 1926-1928 Leningradin alueen väenlaskun ainehiston mukaan scribd.com.