Sadekuuro

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyypillinen sadekuuro, joka tulee kuuro- tai ukkospilvestä. Sade näkyy maahan ulottuvana harmaana pystysuorana seinämänä.
Sadekuuro näkyy tummina juovina taustalla olevaa puolipilvistä taivasta vasten.

Sadekuuro on lyhytkestoinen, monesti rankka sade, joka tulee yleensä kuuro- tai ukkospilvestä (Cumulonimbus). Sadekuurot liittyvät monesti epävakaaseen säähän, jossa ilmakehän konvektio on voimakasta. Epävakaassa, konvektiivisessa ilmassa syntyy nopeita ilman nousuliikkeitä, jotka synnyttävät suuria, paksuja pilviä. Tyypillisessä epävakaassa säässä on alhaalla hyvin lämmintä, ylhäällä hyvin kylmää. Lämmin ilma pyrkii fysiikan lakien mukaan nousemaan ylös. Näin syntyy nousuvirtaus. Jos ilma on kosteaa, tiivistymiskorkeudelle syntyy pilviä. Konvektioon liittyvät nousuliikkeet voivat olla yli 10 m/s, kun taas laajoja pilvijärjestelmiä synnyttävät nousuliikkeet ovat tyypillisesti vain tuhannesosa tästä.[1] Kesällä sadekuuro kehittyy monesti ukkoseksi ja voikin siksi ennakoida ukkosta.

Tyypillisen sadekuuron elinikä on puolesta tunnista muutamaan tuntiin, ja halkaisija puolesta kilometristä pariinkymmeneen kilometriin.[2] Kuurot esiintyvät harvoin yksin, vaan otolliselle alueelle syntyy usean eri-ikäisen kuuron muodostama kuurosadealue. Säätiedotuksessa tätä kuvataan esimerkiksi ilmauksilla paikoin sadekuuroja tai monin paikoin sadekuuroja.

Sadekuurossa tulee lämpimissä oloissa tyypillisesti varsin isopisaraista vesisadetta, joskus myös rakeita. Talvella niistä voi sataa räntää tai lunta. Tällöin puhutaan räntä- tai lumikuuroista. Voimakkaita sadekuuroja, joihin liittyy myös ukkosta, sanotaan joskus ukkoskuuroiksi.

Sadekuuroja esiintyy jatkuvasti tropiikissa pasaatien kohtaamisvyöhykkeellä. Kylmätalvisella ilmastoalueella, kuten Suomessa, niitä syntyy talvella vähemmän kuin kesällä. Sadekuurot liittyvät monesti kylmään rintamaan, okluusiorintamaan, matalan solaan ja ylämatalaan. Täyttyvä vanha matalapaine on sadekuuroille edullinen. Sadekuuroja esiintyy lämpimän ja kylmän rintaman välisessä kosteassa, helteisessä ilmamassassa[3] ja myös kylmän rintaman jälkeen. Mantereille sadekuurot ovat yleisimpiä lämpimänä vuodenaikana iltapäivällä ja illalla, kun aurinko lämmittää maanpintaa voimakkaasti luoden epävakautta ilmakehään, mutta merillä ne esiintyvät tavallisemmin syksyllä yöllä ja aamulla, kun lämmin, kostea meri on ympäröivää ilmakehää lämpimämpi.

Iltapäiväkuurot esiintyvät yleensä kello 14 ja 17 välillä.[4]

Sadekuurot säätutkassa ja ennusteissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säätutkassa sadekuurot näkyvät pieninä laikkuina.

Koska kuurot ovat pienialaisia ja lyhytikäisiä, niiden osumista kuvataan joskus todennäköisyysprosenteilla tai todennäköisyyttä sanallisesti kuvaavilla ilmaisuilla. Voidaan joko kertoa todennäköisyys, että tietylle paikalle osuu kuuro, tai kuinka iso osuus alueesta saa kuuron niskaansa. Paikallisen todennäköisyyden sanotaan olevan pieni, kun se on 10–30 %, kohtalainen, kun se on 30–70 %, suuri, kun se on 70–90 % ja "yleisesti sadetta tai sadekuuroja" viittaa yli 90 prosentin todennäköisyyteen, että sellainen osuu kohdalle. Alueasteikolla taas "paikoin" vastaa noin 30 %:a alueesta, "monin paikoin" noin 70 %:a.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karttunen H., J. Koistinen, E. Saltikoff ja O. Manner: Ilmakehä, sää ja ilmasto. Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karttunen et al, s. 314
  2. Karttunen et. al, s 318 ja 326
  3. Karttunen et al, s. 326
  4. Artturi Similän sääkirja, sivu 57
  5. Todennäköisyys sade-ennusteissa Ilmatieteen laitos