S-Osakunnat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

S-Osakunnat ry on vuonna 2012 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on edistää jäsentensä opiskelija- ja osakuntakulttuuria. Tämän tehtävän konkreettisin osa on toimitilojen hankkiminen sen jäsenille – Turun yliopiston Savo-Karjalaiselle Osakunnalle (SKO) ja Turun yliopiston Satakuntalais-Hämäläiselle Osakunnalle (SHO) – sekä niiden ylläpito ja kehittäminen. Osakunnat käyttävät tiloja omiin käyttötarpeisiinsa ja yhteistyötapahtumien järjestämiseen. Tämän lisäksi yhdistys vuokraa tiloja pääasiallisesti korkeakouluyhteisölle. Yhdistys on vuodesta 2014 lähtien ollut yksi Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) järjestöistä.[1]

S-Osakunnat ry on suora jatkumo nk. S-Osistiimistä, jonka tehtävänä oli 2000-luvun alkupuolelta lähtien huolehtia osakuntaravintola S-Osiksesta, jonka SKO ja SHO perustivat Yo-talo B:n katutasoon vuonna 1975. Yo-talojen remontin suunnittelu- ja toteutusvaiheessa 2000-luvun alkuvuosina tuli kuitenkin selväksi, ettei vanhanaikainen klubitoiminta kustannussyistä voinut remontin jälkeen jatkua enää Yo-taloilla. Tämä johti lopulta S-Osiksen ovien lopulliseen sulkemiseen remontin alla vappuna 2012. Samanlaisessa tilanteessa oli Turun yliopiston Varsinaissuomalaisen Osakunnan (TVO) klubi sulkenut ovensa Yo-talo C:ssä vain muutamaa vuotta aikaisemmin.

Vuoden 2012 alussa SKO ja SHO hankkivat Helsinginkadun toiselta puolelta, Kirkkotie 6:sta, vuokralle talon ensisijaisesti evakkotilaksi. Kuitenkin sekä nousseiden vuokrakustannusten että opiskelijayhdistysten käytössä olevien tilojen jatkuvan vähenemisen vuoksi päätettiin talo kunnostaa vuokrauskäyttöön niin, että se olisi sopiva esimerkiksi sitsitilaksi. Uusi-S:ksi nimetty talo toimikin päävuokralaistensa sekä turkulaisten opiskelijajärjestöjen tapahtumien järjestämistilana yli kolmen vuoden ajan. Marraskuussa 2015 osakuntatalossa koettiin kuitenkin sen viimeiset juhlat, koska kiinteistön oli määrä pian joutua purettavaksi uusien kerrostalojen tieltä.

Joulukuusta 2015 lähtien S-Osakunnat on toiminut opiskelijatilojen vuokraajana ainoastaan Yo-talo B:ssä, S-Osiksen entisissä tiloissa, joihin osakunnat saivat palata remontin jälkeen syyskuussa 2013. S-Osakunnat ry on vuokrannut entisen S-Osiksen salin matalaa puolta jäsenosakuntiensa lisäksi TVO:lle ja sittemmin Pohjalaiselle Osakunnalle (TPO) sekä yhdessä Akateeminen Aurajokilaivuriyhdistys ry:n (AAly) kanssa korkeaa puolta kaikille turkulaisille opiskelijajärjestöille ja yhteisöille. Tästä lähtien S-Osakunnat ry:n yksi päätehtävistä on näin ollen ollut myös koko korkeakouluyhteisön tilojen kehittäminen – erityisesti opiskelijoiden näkökulmasta.

S-Osakunnat ry oli vuosina 2016-2019 osaomistajana Radbar Turku -nimisessä anniskeluravintolassa.[1]

Yhdistyksen ja sen jäsenten tilat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

S-Osakunnat ry alivuokraa yhdessä AAly ry:n kanssa Turun yliopiston ylioppilaskunnalta (TYY) Yo-talo B:n Osakuntasalia, jonka seinää koristavat SKO:n, SHO:n ja TPO:n vaakunakokoelmat. S-Osakunnat ry ja AAly ry yhteistyössä TYYn kanssa vuokraavat Osakuntasalia eteenpäin TYYn järjestöjen päivätapahtuma- ja sitsikäyttöön.[2]

Osakuntatila Yo-talo B:ssä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

S-Osakunnat ry alivuokraa TYY:ltä Yo-talo B:n katutasossa tilaa SKO:lle ja SHO:lle, jotka käyttävät sitä päivittäiseen toimintaansa sekä oleskelu- ja ajanviettotilana.[3]

S-Osakunnat ry alivuokraa TYY:ltä Yo-talo B:n katutasossa Bäkkäri-tilaa, jota se alivuokraa eteenpäin TYYn jäsenille ja järjestöille.[4]