Ruumiin yhtenäiskuvan häiriö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruumiin yhtenäiskuvan häiriö (engl. Body Integrity Identity Disorder, BIID) on neurologinen häiriö, jossa ihminen toivoo usein jonkin kehonosansa amputointia tai halvaantumista. Aivan viime vuosiin asti BIID:tä on kohdeltu mielenterveysongelmana, jonka hoidoksi on tarjottu psykoterapiaa. Sen on arveltu myös liittyvän dysmorfiseen ruumiinkuvan häiriöön, jossa henkilölle kehittyy vastenmielisyys jotain kehonsa osaa kohtaan. Nykyisin BIID:n uskotaan liittyvän aivojen kehonkartan häiriöön.[1]

Toisinaan BIID:hen saattaa liittyä apotemnofilisia piirteitä, mutta ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Monet apotemnofiilit kärsivät BIID:stä, mutta suuri osa BIID:stä kärsivistä ei ole apotemnofiileja.[2]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Yhdysvaltalaisen televisiosarjan Greyn anatomian jaksossa ”Haunt You Every Day” (kausi 4, jakso 5) esiintyy BIID:stä kärsivä potilas
  • Robert Galbraithin romaanissa Pahan polku yksitysetsivä Cormoran Strike saa ihailevan kirjeen BIID:stä kärsivältä nuorelta tytöltä
  1. Kaaro, Jani: Käteni ei ole minun Helsingin Sanomat. 28.8.2012. Viitattu 26.12.2016.
  2. Possible Causes of BIID 19.8.2014. Biid.org. Viitattu 26.12.2016. (englanniksi)