Royal Courts of Justice
| Royal Courts of Justice Royal Courts of Justice |
|
|---|---|
 Strandin puoleinen julkisivu |
|
| Sijainti | City of Westminster, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Koordinaatit | 51°30′49″N 0°06′48″W / 51.513611111111°N 0.11333333333333°W |
| Rakennustyyppi | Oikeustalo (en) |
| Tyylisuunta | Uusgotiikka |
| Suunnittelija | George Edmund Street (en) |
| Valmistumisvuosi | |
 Royal Courts of Justice |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Royal Courts of Justice on suuri oikeustalo Strandin varrella Lontoon City of Westminsterin kaupunkipiirissä, lähellä Cityn vastaista rajaa.[1][2] Se on keskittynyt lähinnä siviiliasioihin, ja sen tiloissa pidetään Englannin ja Walesin valitustuomioistuimen, ylioikeuden ja kruununoikeuden istuntoja.[2] Rikosasioita käsitellään Old Baileyssä, vajaan kilometrin päässä idässä.[3]
Rakennusta pidetään yhtenä viktoriaanisen uusgotiikan merkittävimmistä edustajista. Tyyliltään se muistuttaa 1200-luvun englantilaista ja ranskalaista arkkitehtuuria mutta sisältää myös italialaisia vaikutteita.[1] Arkkitehti George Edmund Street aloitti sen rakentamisen 1874 mutta kuoli joulukuussa 1881 kesken rakennustöiden. Hänen poikansa Arthur Edmund Street ja arkkitehti Arthur Blomfield jatkoivat hänen työtään, kunnes oikeustalo valmistui 1883.[1][4] Rakennus suojeltiin Grade I -luokan kohteena vuonna 1970.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lontoon tuomioistuimet toimivat 1800-luvun alussa Westminsterin palatsin yhteydessä. Arkkitehti John Soane oli suunnitellut tapaoikeuden (common law and equity) ylimmille tuomioistuimille tilat Westminster Hallin länsipuolelle. Lisäksi avarasta Westminster Hallista oli erotettu väliseinien avulla istuntosaleja ja kokoontumistiloja tuomioistuinten käyttöön.[1]
Tuomioistuinten tilanahtaus kävi ilmeiseksi 1800-luvun edetessä, kun oikeudenkäyntien määrä lisääntyi Britannian teollisuus- ja talousmahdin kasvaessa. Westminsterin lisäksi oikeusistuimia jouduttiin perustamaan eri puolille Lontoota, esimerkiksi Lincoln’s Innin kokoustaloon. Samaan aikaan juridinen järjestelmä kärsi jakaantumisesta kahteen osittain päällekkäiseen osaan. Oikeudenkäynnit saattoivat venyä vuosien mittaisiksi, minkä vuoksi niiden määrä jatkoi kasvuaan. Lopulta vuonna 1865 parlamentti päätti uuden oikeustalon rakentamisesta slummiutuneelle alueelle Strandin varrella, lähellä Templeä ja Lincoln’s Inniä.[1]
Uudesta oikeustalosta järjestettiin vuosina 1866–1867 arkkitehtuurikilpailu, johon kutsuttiin yksitoista aikansa tunnetuinta arkkitehtiä. Kilpailun ehdokkaita esiteltiin julkisessa näyttelyssä Lincoln’s Innissä. Niistä kaikki edustivat goottilaista tyyliä yhtä lukuun ottamatta. Lehdistön suosikkeja olivat William Burgesin ja Alfred Waterhousen ehdotukset, mutta jaetun ensimmäisen sijan voittivat Edward Middleton Barry ja George Edmund Street, joista ensimmäistä kiiteltiin suunnitelmien laadukkuudesta ja jälkimmäistä taitavista fasadipiirustuksista.[1]
_p2.087_THE_NEW_LAW_COURTS.jpg)
Barry ja Street eivät päässeet yhteisymmärrykseen lopullisesta suunnitelmasta, ja Street jatkoi hankkeen ainoana arkkitehtinä vuonna 1868 jouduttuaan sitä ennen muuttamaan rajusti alkuperäisiä suunnitelmiaan. Hanke viivästyi entisestään, kun rakennus päätettiin siirtää Embankmentin varrelle ja sitä varten laadittiin uusia suunnitelmia. Loppujen lopuksi uudesta sijaintipaikasta kuitenkin luovuttiin ja rakennus palautettiin alkuperäiselle paikalleen Strandilla. Lopulliset suunnitelmat valmistuivat 1870 ja peruskivi laskettiin 1874.[1]
Myös itse rakennushanke osoittautui hankalaksi, sillä valtiovarainministeriö esitti sille jatkuvasti leikkauksia ja urakoitsija ajautui lopulta konkurssiin. Hanke tuli maksamaan lähes kaksi miljoonaa puntaa, mutta rakennus valmistui aikanaan, kiitos Streetin rauhallisen päättäväisyyden sekä kyvyn antaa selkeitä toimintaohjeita ja kiinnittää huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin (suurin osa rakennuspiirustuksista oli hänen itsensä laatimia). Street kuoli vuosi ennen oikeustalon valmistumista, mutta hänen poikansa Arthur Edmund Street ja Sir Arthur Blomfield jatkoivat hänen työtään. Kuningatar Viktoria vihki talon käyttöön joulukuussa 1882.[1]
Streetin suunnitelmissa oikeustalon eri käyttäjäryhmät oli erotettu toisistaan erillisten kulkureittien avulla. Tämä osoittautui käytännössä liian jäykäksi toimintamalliksi ja siitä luovuttiin asteittain, jotta liikkumista rakennuksessa saatiin sujuvoitettua. Keskushallin laidoille ja pohjoispäähän lisättiin uusia portaikoita, jotta pohjakerroksesta pääsi nopeammin oikeussaleihin. Myöhemmin rakennukseen on rakennettu lisää oikeussaleja valamiehistön kokoustiloihin kellarikerroksessa ja itäsiipeen, jossa oli alun perin pelkästään toimistoja. Lisäksi rakennuskompleksia on laajennettu rakentamalla sen länsipuolelle lisärakennuksia.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Royal Courts of Justice: The Law Courts, Screen Walls, Gates, Railings and Lamps Historic England. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Royal Courts of Justice Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Nosing around the Royal Courts of Justice Chambers Student. Viitattu 6.6.2023. (englanniksi)
- ↑ George Edmund Street Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Workmen standing amongst piles of rubble along the west side of Westminster Hall, following the demolition of the Law Courts Historic England. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)