Rodenpoisen taistelu
| Rodenpoisen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Baltian ristiretkiä | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Rodenpoisen taistelu oli talvella 1205 Ropažin[1] kylän lähistöllä nykyisessä Latviassa Baltian ristiretkien aikana käyty taistelu ristiretkeläisten ja liettualaisten välillä. Taistelu päättyi liettualaisten tappioon ja heitä johtaneen Žvelgaitisin kuolemaan. Tärkein taistelusta kertova aikalaislähde on Henrikin Liivinmaan kronikka.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liettualaiset olivat ajautuneet sotaan Kalparitariston kanssa heti järjestön perustamisen jälkeen. Sota johtui liettualaisten tekemistä sotaretkistä Latviaan ja Viroon. Henrikin kronikan mukaan liettualaiset lähtivät 2 000 ratsumiehen voimin sotaretkelle virolaisia vastaan seitsemäntenä vuonna paastonaikaan, eli tammikuun 23. päivän jälkeen 1205. Liettualaisten sotajoukko kulki Väinäjokea alaspäin Riian kaupungin ohi. Ohittaessa Henrikin kronikka mainitsee että liettualaisten johtaja Žvelgaitis eli Suelgate poikkesi kaupunkiin. Kaupungissa heille järjestettiin vastaanotto.[2] Henrikin kronikan mukaan Žvelgaitis suunnitteli tuhoavansa kaupungin paluumatkallaan. Muutama päivä sen jälkeen kun liettualaisten joukko oli jatkanut matkaansa Riikaan saapui semgallien ylimystöön kuuluva Vesthard, joka ehdotti saksalaisille liettualaisjoukon tuhoamista, varoittaen näitä siitä, että liettualaiset saattaisivat paluumatkallaan tuhota kaupungin. Vesthard lupasi johdattaa suuren joukon semgalleja liettualaisia vastaan, mutta tarvitsi kokeneita sotilaita näitä johtamaan. Saksalaiset lupasivat auttaa sillä ehdolla, että semgallit luovuttaisivat yhden panttivangin jokaista linnaansa kohden. Tähän suostuttiin ja saksalaiset lähettivät sotaväkenä taisteluun piispan palvelusväen ja muutaman Kalparitarin, joita johti ritari nimeltä Konrad.[3] Semgallit ja saksalaiset asettuivat korkealle maastoon odottamaan liettualaisten paluuta.[4]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turaidaan lähetettiin tiedustelijoita ottamaan selvää liettualaisten reitistä takaisin. Riiasta koottiin elintarvikkeita, jotka semgallit kuljettivat sotajoukolle. Liettualaiset palasivat mukanaan joukko tuhat virolaista vankia sekä ryöstettyjä hevosia ja karjaa. Liettualaisjoukko yöpyi liiviläisen Kaupon linnassa Turaidassa. Seuraavana päivänä saksalaisten johtama sotajoukko sai tiedustelijoilta tiedon, että liettualaiset aikoivat palata Rodenpoisin kautta Ykskylää kohti. Tämän jälkeen liettualaisten sotajoukko tuli saksalaisten ja semgallien sotajoukon lähettyville. Liettualaiset joutuivat etenemään yhtä tietä pitkin jonossa paksun lumipeitteen takia. Liettualaiset havaitsivat jonkun kulkeneen heidän edellään ja osasivat odottaa väijytystä. Tämän jälkeen he muodostivat kiilan muotoisen puolustusmuodostelman. Semgallien rohkeus oli pettää, mutta saksalaiset hyökkäsivät Konradin johdolla liettualaisten kimppuun. Osa liettualaisista pakeni ja tämän jälkeen myös semgallit ryhtyivät taisteluun Vesthardin johtamina.[5] Henrikin kronikan mukaan seuranneessa taistelussa kuoli 1 200 liettualaista ja heitä johtanut Žvelgaitis, jonka tappoi Teoderik Schilling niminen ritari keihäällään.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taistelun jälkeen semgallit hakkasivat irti Žvelgaitisin pään ja veivät sen mukanaan Semgalliaan reissä, joihin oli koottu muitakin liettualaisten päitä. Osa liettualaisten vangeiksi ottamista virolaisista surmattiin taistelun jälkeen, Henrikin kronikan mukaan koska "virolaisetkin olivat kaikkina aikoina kohdelleet vihamielisesti Kristuksen palvelijoita."[3] Saksalaiset ja semgallit ottivat tämän jälkeen haltuunsa liettualaisten ryöstämät hevoset ja karjan, sekä näiden aseet ja muut varusteet. Henrikin kronikka väittää, ettei saksalaisten johtama joukko kärsinyt ollenkaan tappioita.[6] Liettuassa sotavankina ollut Johannes-niminen pappi kertoi, että viisikymmentä liettualaisnaista oli hirttänyt itsensä, koska he uskoivat yhtyvänsä kuolleiden miestensä kanssa tuonpuoleisessa[3][7].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
- Henrik, Lättiläinen: Henrikin Liivinmaan kronikka. (Heinrici chronicon Livoniae.) Suomennos: Maijastina Kahlos & Raija Sarasti-Wilenius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 934. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-521-1.